Ennen iltakahdeksaa puolueiden puheenjohtajien kasvoilla oli vielä toiveikkuutta.
Sitten kello löi tasan, ja televisioon ilmestyivät ennakkoäänten senhetkiset tulokset.
Kuntavaalien järjestys koko maassa oli siinä vaiheessa seuraava: Ykkösenä kokoomus. Kakkosena SDP. Keskusta kolmantena, perussuomalaiset neljäntenä.
Kokoomuksen Petteri Orpo ei peitellyt riemuaan.
Ennakkoäänten julkistusta odotettiin muissakin puolueissa jännityksellä.
Kuntavaalit käydään nimensä mukaisesti jokaisessa kunnassa erikseen, mutta kokoomuksen vaalivalvojaisissa ilo tuntui olevan suuri monella suunnalla Suomessa. Näin esimerkiksi Turussa:
Entinen kokoomusministeri Sanni Grahn-Laasonen vietti vaali-iltaa kotikaupungissaan Forssassa.
Helsingin pormestariehdokkaat, kokoomuksen Juhana Vartiainen ja vihreiden Anni Sinnemäki, olivat alkuillasta Helsingin Kauppatorilla. Ennakkoäänissä kokoomuksella oli roima etumatka.
Pääministeripuolue SDP:n tuloksessa ei ollut hurraamista, mutta vaalit saivat hymyn huulille ainakin Kotkan Konserttitalolla puolueen vaalivalvojaisissa.
Paikalla oli kolme sukupolvea Paateroita: ehdolla ollut kuntaministeri Sirpa Paatero, niin ikään ehdolla ollut tytär Katri Paatero sekä tyttärentytär, seitsemän kuukauden ikäinen Elli Paatero.
Turussa SDP:n tulokselle skoolattiin.
Kannatuskyselyt olivat povanneet perussuomalaisille etukäteen läpimurtoa maakuntiin. Tässä tunnelmaa vaalivalvojaisista Mikkelistä:
Salossa ääntenlaskentaa seurattiin tarkoin:
Keski-Suomessa Jyväskylässä vihreiden vaalivalvojaisissa oli riemua, kun ennakkoäänet paljastettiin. Kuntavaalien tulosta odotti myös kansanedustaja Bella Forsgrén. Puolue menetti kuitenkin illan myötä valta-asemansa.
Illalla puolueiden puheenjohtajat saapuivat vaalilähetystä varten Ylen Studiotalolle.
Petteri Orpo peukutti sinne tullessaan.
Pasilaan saapui myös pääministeri, yksi koko maan ääniharavista Sanna Marin (sd.).
Yle julkaisi ennusteensa kuntavaalien tuloksesta kello 22.10.
Järjestys oli ennusteessa sama kuin kahta tuntia aiemminkin: kokoomus, SDP, keskusta, perussuomalaiset, vihreät.
Kokoomus julistautui vaalien voittajaksi. Myöhemmin puoluetoimistolla puolueen puheenjohtaja poseerasi kuvaajille.
Keskustalaiset juhlivat tulosta Mikkelissä Etelä-Savossa.
Puoluekartan verrattain uusi tulokas nyt-liike vietti vaalivalvojaisia puolueen puheenjohtajan Harry Harkimon asunnossa Helsingissä.
Perussuomalaiset oli nostamassa tulostaan edellisistä kuntavaaleista roimasti. Kotkalaisessa ravintolassa katseet olivat tiukasti kiinni ääntenlaskennassa.
Niin iloittiin myöhemmin myös puolueen kuntavaalivalvojaisissa yökerho Apollossa Helsingissä.
Illan kuluessa vaalien voittajat saivat kukkansa. Imatralla kukitettiin vihreiden Marja Estola ja Päivi Marttila.
Tampereen tulosta jännitettiin viimeisiin ääniin asti. SDP ja kokoomus kamppailivat paalupaikasta aivan loppumetreille.
Lopulta uusi pormestari ratkesi kaupungissa vain 26 äänellä, kokoomuksen eduksi. Ja se näkyi puolueen vaalivalvojaisissa.
Valtakunnallisesti SDP oli kakkossijalla, mutta takkiinkin tuli. Esimerkiksi Mikkelissä. Tulos selvisi puoli kahdentoista maissa illalla. Paikkoja oli lähtemässä kolme.
Ulkona aurinko loi viime säteitään kesäyöhön.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 15. kesäkuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:
Ylen päivittyvä kuntavaaliseuranta
Koko maan tulospalvelu