Monet amerikkalaiset superrikkaat ovat maksaneet olemattomia tuloveroja tai välttyneet niiltä kokonaan, selviää ProPublicalle vuodetuista tiedoista.

Yhdysvaltalainen tutkivan journalismin uutissivusto ProPublica sai haltuunsa suuren määrän Yhdysvaltain liittovaltion veroviraston luottamuksellisia verotietoja 15 vuoden ajalta.

Vuodettujen tietojen joukossa oli muun muassa Amazonin väistyvän toimitusjohtajan Jeff Bezosin ja Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin veroilmoituksia.

ProPublican mukaan Bezos ei maksanut tuloveroa lainkaan vuosina 2007 ja 2011. Musk puolestaan säästyi veroilta vuonna 2018.

Samoin on käynyt New Yorkin entiselle pormestarille Michael Bloombergille, pääomasijoittaja Carl Icahnille ja suursijoittaja George Sorosille tiettyinä vuosina.

ProPublica aikoo julkistaa lisää tietoja lähiviikkoina.

Tietovuotajaa etsitään

George Sorosin tiedottajan mukaan Sorosin ei tarvinnut maksaa veroja vuosina 2016–2018, koska hän teki sijoituksissaan tappiota. Soros on tukenut rikkaiden veronkorotuksia julkisesti.

Bloomberg ja Icahn ilmoittivat ProPublicalle maksaneensa kaikki vaaditut verot. Bloomberg aikoo käyttää "laillisia keinoja" löytääksen tietovuotajan.

Hän pyrki demokraattien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2020 esivaaleissa.

Muut nimetyt miljardöörit eivät ole kommentoineet tietovuotoa.

Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki kutsui vuotoa laittomaksi, ja liittovaltion poliisi FBI ja veroviranomaiset tutkivat sitä.

Rikkaat hyötyvät verojärjestelmän aukoista

Liittovaltion verotuksen on tarkoitus olla Yhdysvalloissa progressiivinen: mitä korkeammat tulot, sitä korkeammat verot. Suppean superrikkaiden joukon kohdalla tämä ei kuitenkaan toteudu.

ProPublican mukaan 25 maan rikkainta henkilöä maksaa keskimäärin 15,8 prosenttia veroa oikaistuista bruttotuloistaan. Se on vähemmän kuin mitä monet amerikkalaiset työntekijät joutuvat maksamaan.

Esimerkiksi suursijoittaja Warren Buffettin todellinen veroprosentti oli vuosina 2014–2018 vain 0,1 prosenttia, kertoo ProPublica.

Uutissivuston mukaan miljardöörien verostrategiat ovat tavallisten kansalaisten ulottumattomissa, vaikka he eivät rikkoisikaan lakia.

Yhdysvalloissa omaisuuden, kuten osakkeiden tai kiinteistöjen arvon nousua ei lasketa verotettavaksi tuloksi. Verot maksetaan vain, jos omaisuutta myydään tai voittoja kotiutetaan.

Paljastukset uutisoineen toimittajan Jesse Eisingerin mukaan rikkailla on kyky hyödyntää järjestelmän aukkoja ja etsiä verovähennyksiä aggressiivisesti.

– He lainaavat pankista rahaa melko alhaisella korolla, kustantavat elämänsä sillä ja voivat käyttää korkomenoja tulojensa vähennyksinä, Eisinger totesi Today-ohjelmassa BBC:n mukaan.

Biden yrittää korottaa rikkaiden veroja

Paljastukset iskevät kiintoisaan saumaan: Varakkaiden verotuksesta on käyty Yhdysvalloissa kiihkeää keskustelua, ja presidentti Joe Biden yrittää korottaa rikkaiden henkilöiden ja yritysten veroja.

Republikaanit ja monet yritysjohtajat vastustavat suunnitelmia.

Amazonin Jeff Bezos on ilmoittanut kannattavansa Bidenin pyrkimystä nostaa yritysveroja.

Kesäkuun alussa G7-maat pääsivät sopuun historiallisesta yritysverouudistuksesta. Seitsemän rikkainta teollisuusmaata sitoutuivat 15 prosentin maailmanlaajuiseen yritysverominimiin.

Lue lisää:

Rikkaat elävät rikastumisen kierteessä, jota eivät itse edes huomaa – huippuekonomisti Branko Milanović ratkaisisi ilmastokriisin rikkaiden kulutusverolla

Yhdysvalloissa Biden haluaa kiristää roimasti rikkaiden verotusta, mutta vastustajia löytyy myös demokraateista

Suuryritysten verokikkailu on vaikeutumassa – Yhdysvallat haluaa kaikki maat mukaan varmistamaan, että yritykset maksavat riittävästi veroja

EU:ssa syntyi sopu suuryritysten maakohtaisten verotietojen julkistamisesta – Järjestöt: Iso osa verojärjestelyistä jää silti pimentoon

G7-maat pääsivät historialliseen sopuun maailmanlaajuisesta yritysverominimistä – Saksalaisministeri: Huono uutinen veroparatiiseille