Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä on lieventänyt koronasuosituksiaan. Työryhmän suosituksen mukaan ensi viikosta alkaen tapahtumissa voi sisätiloissa kokoontua enintään 50 ja ulkona enintään sata henkilöä.
Suurempia yleisölle avoimia ulkotilaisuuksia, kuten urheilutapahtumia, voi järjestää niin, että yleisö on jaettu korkeintaan sadan hengen lohkoihin. Seuraavan kerran suosituksia tarkastellaan ensi viikon keskiviikkona.
– Jos epidemia pysyy edelleen perustasolla, on mahdollista, että kokoontumisia ja yleisötilaisuuksia koskevat suositukset voidaan poistaa kokonaan 21. kesäkuuta alkaen, arvelee tiedotteessa johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.
Tartuntojen määrä on lievästi kasvanut
Länsi-Pohjassa koronatartuntojen määrä on lievästi kasvanut viime aikoina. Tartunnanjäljitys kuitenkin toimii edelleen hyvin.
– Tartuntojen määrää alueella on osaltaan nostanut se, että rajan testauspisteissä testataan paljon muualla asuvia rajan ylittäjiä, Taskila kertoo.
Viime viikolla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 12 koronavirustartuntaa. Keskiviikkona on tullut tietoon yksi uusi tartunta. Kuluvalla viikolla on todettu tähän mennessä neljä tartuntaa.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 30 tartuntaa kahdessa viikossa 100 000 asukasta kohti.
Rokotukset helpottavat matkustamista
Rokotukset ovat edenneet alueen kunnissa hyvin, vaikka rokotteita on saatu alueelle toivottua hitaammin.
Kaikista alueen rokotettavista noin 45 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokotteen. Molemmat rokotteet on saanut noin 15 prosenttia rokotettavista. Jotta rokotuskattavuus saataisiin riittävälle tasolle, pandemiatyöryhmä suosittelee rokotetta kaikille yli 16-vuotiaille.
– Rokotteen ottaminen kannattaa, sillä se helpottaa jatkossa matkustamista, työryhmä muistuttaa.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.