Rovaniemellä maanantaina todetun tartunnan seurauksena on asetettu karanteeniin 33 henkilöä. Tartunnan alkuperä on joko eteläisestä Suomesta tai ulkomailta.

Infektioylilääkäri Markku Broas muistuttaa, että pahemmilta korona-alueilta palattaessa tulisi hakeutua koronatestiin, jotta alueelta toiselle siirtyviltä tartunnoilta vältyttäisiin.

– Jos matkustetaan kiihtymis- tai leviämisalueelle kotimaassa tai mennään ulkomaille, vaikkapa Norjaan, olisi tärkeä muistaa takaisin tullessa mennä tulotestiin ja kolmannen päivän testiin, Broas muistuttaa.

Lisäksi kahden testin välissä pitäisi olla omaehtoisessa karanteenissa ja välttää isompiin tapahtumiin ja kokoontumisiin osallistumista.

– Näin pienennetään sitä riskiä, että tulee alueellisia tartuntaryppäitä, Broas perustelee.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu maanantain jälkeen uusia koronavirustartuntoja.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.