Ehdinpä kotiin ilman karanteenia!

Doncaster Sheffieldin kentällä oli yöllä helpottuneita matkailijoita. Jordan Keany peukutti päästyään tuntia ennen karanteenipakon alkua Britanniaan.

Myös Crossin perhe ehti nipin napin kotimaahan ennen karanteenipakkoa.

Portugalissa, Faron lentokentällä oli alkuviikolla puolestaan kova ruuhka.

Tuhansille lomansa keskeyttäville briteille oli varattu ylimääräisiä lentoja, mutta koronatestin hankkiminen ja lennon vaihto teettivät työtä ja jonotusta.

Britannia oli aiemmin sijoittanut Portugalin sekä 12 muuta matalamman tartuntariskin maata tai aluetta niin sanotulle vihreälle listalle.

Britit rynnistivät Portugaliin, koska vihreän listan muut maat eivät olleet suosittuja lomakohteita tai ne eivät päästä turisteja maahan.

Viime torstaina Britannia ilmoitti siirtävänsä Portugalin keltaisten maiden listalle. Tästä aamusta lähtien tulijoiden pitää teettää Britanniassa yhden sijasta kaksi kallista koronatestiä ja olla karanteenissa kymmenen päivää.

Myös Suomi on keltaisella maalistalla.

Palaavat turistit haukkuivat brittihallituksen suunnanmuutosta.

BBC:n haastattelema naisturisti piti uskomattomana, että ensin maa pannaan vihreälle listalle ja kolme viikkoa myöhemmin otetaan se siltä pois. Uusien lentojen varaaminen muutaman päivän varoitusajalla on hankalaa ja kallista.

Portugalilaisista määräys on epäreilu, sillä maassa koronatartuntojen esiintyvyys on väkilukuun suhteutettuna melko sama kuin Britanniassakin. Britannia perustelee määräystä Portugalissa yleisillä virusmuunnoksilla.

Portugalille matkailu on tärkeä elinkeino. Se elättää kymmenesosaa maan asukkaista. Britit ovat toiseksi suurin matkailijaryhmä espanjalaisten jälkeen. Vuonna 2019 maassa kävi 2,1 miljoonaa brittituristia.

Koronapandemian kurittamat yrittäjät olivat ehtineet toivoa brittien paluun tuovan eloa bisnekseen.

Kaikki eivät kotiin kiirehtineet. Mutta Estorilin rannoilla on nyt tavallistakin väljempää.

Ainakin brittituristien paluu voi ottaa aikansa, sen verran varoittava esimerkki koronapandemian aikaisen matkailun yllätyksistä viime torstainen hallituksen päätös oli.

Ylen toimittajan, Pasi Myöhäsen Arki-sarjan juttu aiheesta on luettavissa täältä.

Tekijät Toimittaja:Minna Pärssinen Videot:Reuters Valokuvat:AOP (Shutterstock, Stella Pictures, Ullstein Bild)Julkaistu 8.6.2021 15:50