Koronatilanne on helpottanut viime viikkoina Päijät-Soten aluella. Koronayhteistyöryhmä arvioi maanantaisessa kokouksessaan että alue lähestyy kiihtymisvaihetta.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmän mukaan viime viikolla todettiin uusia koronatartuntoja kolmanneksen vähemmän kuin edeltäneellä viikolla. Tämä on ollut viime viikkojen aikana tavanomainen tartuntojen vähentymisen tahti.

Kokonaisuudessaan usealla kriteerillä arvioituna epidemia lähestyy jo kiihtymisvaihetta, mutta tapausmäärä on vielä korkea. Lisäksi tunnistamattomasta tartunnanlähteestä saatujen tartuntojen määrä on noussut.

Toistaiseksi alue on vielä leviämisvaiheessa. Yhteistyöryhmä kuitenkin arvioi, että mikäli tilanne pysyy yhtä rauhallisena kuluvan viikon ajan, on 14. kesäkuuta alkaen mahdollista siirtyä takaisin kiihtymisvaiheeseen.

Aikuisten ryhmäliikunta ulkona on taas sallittua

Koronayhteistyöryhmän päätös mahdollistaa aikuisten ryhmäliikunnan ulkotiloissa huomisesta, 8.kesäkuuta. alkaen. Osallistujamäärän tulisi olla enintään 50, mikä on yleisö- ja yksityistilaisuuksien henkilömäärän yläraja ulkotiloissa. Sisätiloissa aikuisten ryhmäharrastukset ovat vielä tauolla.

Viime viikolla kevennyksiä tehtiin koskien sisällä tapahtuvaa, alle 20-vuotiaiden nuorten ryhmäharrastustoimintaa. Tällöin sallittiin sisätiloissa tapahtuva, korkeintaan 10 hengen ryhmien ryhmäharrastustoiminta terveysturvallisuutta noudattaen.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.