Soiten alueella on kahden viikon aikana todettu 29 tartuntaa ja ilmaantuvuusluku on laskenut kolmeenkymmeneen kahdeksaan, kun se korkeimmillaan oli yli 200.

Valtaosa uusista tartunnoista todetaan jo karanteenissa olevilla. Koronavirustesteistä enää 0,4% oli viime viikolla positiivisia. Testejä tehtiin viikolla 22 noin 1350 kappaletta.

Sairaalahoidossa on yksi koronaviruspotilas.

Alueellinen viranomaistyöryhmä on päättänyt siirtää alueen pois koronan korkeimmalta tasolta alemmaksi eli kiihtymisvaiheeseen.

Samalla kokoontumissuositukset lievenevät. Ne ovat voimassa 15.6. saakka. Esimerkiksi kirjastot, uimahallit, kylpylät ja yleiset saunat voidaan avata koronaturvallisuusohjeet huomioiden.

Aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa sallitaan maksimissaan 10 henkilön ryhmissä ja ulkotiloissa korkeintaan 20 henkilön ryhmissä. Katso muut suositukset tästä.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla.