Arvovaltainen maailman entisten presidenttien ja pääministerien joukko luo painetta rikkaisiin maihin, jotta koronarokotteita saataisiin myös köyhiin maihin.
Britannian entisten pääministerien Gordon Brownin ja Tony Blairin johdolla luotsattu vetoomus on tarkoitus luovuttaa G7-maiden huippukokoukselle Cornwallissa tulevana viikonvaihteena. Asiasta kirjoittaa muun muassa brittiläinen The Guardian -sanomalehti.
Allekirjoittajien joukossa on yli sata entistä presidenttiä, pääministeriä ja muuta ministeriä eri puolilta maailmaa. Myös muun muassa YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon osallistuu kampanjaan.
Suomalaisista ovat mukana presidentti Tarja Halonen ja entinen pääministeri Esko Aho (kesk.). Myös taloustieteen Nobel-palkinnon saanut professori Bengt Holmström on allekirjoittanut vetoomuksen.
"Sodan jälkeisen ajan suurin haaste"
Vetoomuksen mukaan rikkaiden maiden tulisi maksaa kahden vuoden aikana kaksi kolmasosaa rokotteisiin tarvittavista 66 miljardista dollarista. Summa on laskettu sen mukaan, mikä on rikkaiden maiden osuus maailmantaloudesta.
Tällä panostuksella saataisiin koronarokotteita myös maailman köyhimmille maille.
Maailman entisten johtajien kirjeessä huomautetaan, että vain vajaat kaksi prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan ihmisistä on saanut koronarokotteen. Lisäksi esimerkiksi yli 1,4 miljardin asukkaan Intiassa on ensimmäisen pistoksen saanut vasta vajaat 15 prosenttia väestöstä.
Vastaavasti esimerkiksi Britanniassa jo 70 prosenttia on saanut vähintään yhden pistoksen.
Kampanjan alullepanija Gordon Brown muistuttaa, että vetoomuksen vaatimien toimien toteuttaminen maksaisi käytännössä esimerkiksi Britanniassa 30 penceä henkilöä kohden viikossa ja se olisi "maailman parasta vakuutuspolitiikkaa".
G7-kokousta isännöivä Britannian pääministeri Boris Johnson sanoi sunnuntaina, että hän aikoo ottaa Cornwallissa esiin tämän "sodan jälkeisen ajan suurimman haasteen, joka on maailman ihmisten rokottaminen vuoden loppuun mennessä".
Kansat tukevat vetoomuksen ajatusta
Vetoomuksen allekirjoittajat pitävät varmana sitä, että rikkaiden maiden ihmiset kannattavat ajatusta siitä, että köyhimpiä maita autetaan rahallisesti hankkimaan koronarokotteita.
Muun muassa Pelastakaa Lapset -järjestö on tehnyt Britanniassa kyselytutkimuksen, jonka mukaan lähes 80 prosenttia ihmisistä on sitä mieltä, että G7-maiden tulee laittaa rahaa köyhien maiden rokotteisiin.
Myös esimerkiksi Yhdysvalloissa, Ranskassa, Saksassa ja Kanadassa 70 prosenttia ihmisistä pitää rikkaiden maiden vastuun kasvattamista välttämättömänä.
– Tämä ei ole G7-maiden kannalta hyväntekeväisyyttä, vaan itsesuojelua, koska koronavirus leviää, muuttuu ja palaa takaisin keskuuteemme uhkaamaan meitä kaikkia, Gordon Brown sanoo.
G7-maihin kuuluvat Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Yhdysvallat, Kanada ja Japani.
Lue lisää:
Köyhimpien maiden koronarokotukset eivät ole vielä alkaneet – muiden muassa EU:n rahoittamien rokotustoimitusten pitäisi käynnistyä tässä kuussa
Näin rokotteista tuli suurvaltapolitiikan väline – USA lupaa miljardi annosta Aasian köyhille, Kiinan ja Venäjän rokotteet suosittuja kehittyvissä maissa