LONTOO “Avuttomat pellet, jotka pilaavat lomasuunnitelmasi”. Näin esitteli brittiläinen Daily Star -tabloidi Britannian hallituksen ministerit kannessaan viime viikolla.

Syynä oli brittihallituksen täyskäännös Portugalin koronaluokittelussa. Maa, joka avattiin matkailulle vain kolmisen viikkoa sitten, luokiteltiin jälleen kohteeksi, jonne ei pitäisi matkustaa.

Tämän viikon tiistaista lähtien Portugalia koskevat samat säännöt kuin kaikkia muitakin EU-maita. Jos maista palaa Britanniaan tiistain jälkeen on edessä 10 päivän kotikaranteeni ja kaksi omakustanteista PCR-testiä yhden sijaan.

Tämä on eurooppalaisiin rantoihin tottuneille briteille kova isku.

Britannian hallituksen “vihreällä listalla” ei ole tällä hetkellä yhtäkään brittien suosimaa eurooppalaista rantakohdetta. Islannin ja Färsaarten vedet voivat olla briteillekin turhan vilpoisia.

Päätös laittaa Portugali hallituksen kolmiasteisen liikennevaloluokittelun “oranssille” tasolle oli outo, sillä koronaviruksen esiintyvyys maassa on matalalla tasolla, jotakuinkin samoissa luvuissa Britannian kanssa.

Hallitus perusteli päätöstään sillä, että Portugalista on löydetty koronaviruksen uutta intialaista muotoa eli niin sanottua delta-varianttia. Sitä kuitenkin esiintyy myös Britanniassa.

Perusteet ovat ohuet, mutta isku on kova myös turismista riippuvaiselle Portugalille. Maan hallitus suomi Britannian päätöstä harvinaisen kovasanaisesti, kuvaillen sitä “käsittämättömäksi”.

Britannian matkailuala käytti sanaa “epäreilu”.

Kalliita ennenaikaisia paluulentoja Portugalista varanneiden brittien kommentit tuskin ovat painokelpoisia.

Varsinaista laillista estettä matkustamiselle ei olisi nytkään. Silti moni pyrkii pysymään suositusten rajoissa. Lisäksi karanteenista sekä lisätesteistä voi koitua iso lasku.

Itse ehdin Portugaliin minilomalle “vihreän” aikaikkunan sisällä, eikä matka tuntunut turvattomalta. Koronatesti vaadittiin ennen lähtöä, paikan päällä ennen paluumatkaa ja vielä kolmannen kerran takaisin Lontooseen saavuttua.

Britannian koronatilanne tuskin ryöpsähtäisi matkustuksen vuoksi käsistä näillä vaatimuksilla. Etenkin kun kaksi kolmasosaa briteistä on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen ja toisenkin piikin jo yli puolet.

Ylivarovaisuus lienee parempi kuin liika lepsuilu, johon Britannian hallitus sortui varsinkin epidemian alussa.

Silti tuntuu, että hallitus yrittää nyt paikkailla entisiä syntejä ylireagoinnilla. Matkailualalle ennustettavuuden puute on myrkkyä.

Suomikin on muuten “oranssilla” matkustuslistalla, huolimatta Britanniaa matalammasta viruksen esiintyvyydestä.

Silti Britannian-matkasta haaveilevien ei kannata heittää toivoa täysin - edes ennen jalkapallon EM-kisojen Wembleyn finaalipelejä.

Hallituksen mieli saattaa muuttua heinäkuuhun mennessä monta kertaa maassa, jossa ennustettavaa on vain poukkoilun jatkuminen.

Ylen kirjeenvaihtajien ja avustajien juttusarjassa tartutaan puheenaiheisiin eri puolilla maailmaa

Venäjä: Venäläinen löyly on yhteisöllinen kokemus, jonka kruunaa hikinen saunarituaali

Brasilia: Tuleeko Riossa aina ryöstetyksi? Paikallisilla on taitava katusilmä, ja sosiaalinen tilannetaju erottaa heidät suomalaisista

Yhdysvallat: Luottoluokittajan silmissä olen Yhdysvalloissa ihan kelvoton – ja se on auttanut ymmärtämään amerikkalaisten luottokorttimaniaa

Espanja: Sisustuskärpänen puree Espanjassa usein roskisten vieressä – hylätyt tavarat ovat myös karu muistutus ihmisten ostovimmasta