Koronatilanne jatkuu Etelä-Pohjanmaalla hyvin rauhallisena.
Tapaukset ovat olleet tällä viikolla kuitenkin lievässä nousussa. Tällä viikolla on todettu yhteensä kahdeksan uutta tapausta. Ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta 7,3.
Tartuntaketjut ovat kuitenkin hyvin tiedossa.
Seinäjoen keskussairaalan infektioylilääkäri Elina Kärnä kertoo, että ulkomailta tulleiden koronatapausten osuus on kasvanut.
– Niistä on tullut myös sitten jatkotartuntoja. Tilanne on alueella koronan suhteen hyvä, mutta edelleen on syytä muistaa terve varovaisuus esimerkiksi tulevissa viikonlopun juhlissa, Kärnä korostaa.
Kärnän mukaan ulkomailta tulleiden taudit on todettu pääosin niin sanotussa kakkostestissä eli noin 72 tuntia maahantulon jälkeen.
Näin esimerkiksi lentokentällä tehtävä testi ei näytä riittävän, vaan on tärkeä mennä toistamiseen testiin muutaman päivän Suomessa oleskelun jälkeen.
– Siltä tosiaan näyttää, että suuri osa todetaan vasta tässä kakkostestissä. Se on hyvä ja tärkeä tiedostaa, jos matkustaa pitää.
Lue lisää Etelä-Pohjanmaan koronatilanteeesta.