Kalajoen toukokuisista koronatartunnoista on löydetty viruksen Intian varianttia, niitä on ollut kahdessa tapauksessa. Virusmuunnoksen esiintyminen varmistui THL:n jatkoanalyyseissä, ja siitä kerrottiin torstaina.
Kaupungin terveysviranomaiset näkevät siis aiemmin olleet laajat toimet viruksen torjumisen suhteen perusteltuina.
Koronaviruksen kaikki tartuntaketjut on saatu kuitenkin jo sammumaan Kalajoella.
Intian varianttia on havaittu nyt jälkikäteen kahdesta eri kaupungissa olleesta tartuntaketjusta. Tämä oli terveysviranomaisten mukaan odotettavissa, kun virusmuunnosta on tavattu myös Keski-Pohjanmaalla.
Tartuntojahan levisi niin sanotuista Kokkolan ryppäistä myös Kalajoelle.
Tällä hetkellä enää muutama henkilö on Kalajoella karanteenissa, ja heilläkin eristys loppuu pian. Ikäihmisten asumispalveluyksikkö Kaarnakodin altistuskaranteenit ovat päättyneet. Vierailukiellot Maininkiin ja Kaarnakotiin päättyvät perjantain 4.6. jälkeen.
Terveysviranomaiset pyytävät, että kevätjuhlan viettäjät kokoontuisivat Kalajoella vain pienimuotoisesti, vaikka tilanne näyttääkin rauhalliselta.
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.