Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoi torstaina iltapäivällä, kuinka paljon hän esittää kaupungin eri toimialoille lisärahaa tälle vuodelle koronakriisin aiheuttamien kolhujen paikkaamiseen.
Vapaavuori aloitti tilaisuuden arvostelemalla etenkin koulujen lisärahoista viime aikoina käytyä keskustelua. Hänen mukaansa Helsingillä on ikävä ja pitkäaikainen perinne siinä, että poliittisissa neuvotteluissa halutaan pormestarin budjettiesitykseen aina lisätä suuri määrä menoja ja iloita näistä ylityksistä näkyvästi.
– Yritin viime vuonna esittää poliittisille ryhmille, että luovuttaisiin tästä teatterista, mutta tähän ne eivät suostuneet, Vapaavuori toteaa.
Hän korostaa, että kaupungilla ei ole lisäbudjettikäytäntöä, mutta asiaan tehtiin tänä vuonna koronatilanteen vuoksi poikkeus.
Kaupunginvaltuusto päätti budjettisovun yhteydessä, että lautakunnat voivat tarvittaessa esittää budjetin ylitysoikeuksia koronan aiheuttamiin kustannuksiin.
Näin kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta tekikin huhtikuussa, kun se esitti toimialalleen 17,5 miljoonan euron ylitysoikeutta. Huhtikuusta lähtien etenkin kouluissa on odotettu, että asia etenisi pormestarin nostamana kaupunginhallitukseen ja lopulta valtuuston päätettäväksi.
Viivyttelystäkin syytetty Vapaavuori korostaa edelleen asian kokonaisvaltaista käsittelyä.
– Viime aikoina on käyty paljon keskustelua kasvatuksen ja koulutuksen toimialan rahoista, mutta on hyvä huomata, että ehdottomasti suurin arvio suorista koronan aiheuttamista kustannuksista on sosiaali- ja terveystoimialalla, hän sanoo.
Myös kaupungin tulojen arvioidaan kasvavan
Sote-puolelle koronan arvioidaan tuoneen 126 miljoonan suorat ja lisäksi 20 miljoonan euron välilliset kustannukset.
Vastaavat luvut ovat Vapaavuoren mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla 2,3 miljoonaa ja 9,4 miljoonaa euroa. Käytännössä runsaan yhdeksän miljoonan välilliset kulut kuvaavat koronan aikana syntynyttä oppimisvajetta.
Enintään näihin summiin asti pormestari esittää toimialoille ylitysoikeutta budjettiin.
– Koronasta todellakin aiheutuu kustannuksia, myös välillisiä vaikutuksia. Tämä korostaa sitä, kuinka tärkeää on katsoa asiaa kokonaisuutena, Vapaavuori sanoo.
Hänen mukaansa koko virkamiesjohto on ollut sitä mieltä, että budjettia ei tässä vaiheessa vuotta pitäisi avata ollenkaan. Hän kertoo kuitenkin tehneensä niin, koska poliittisissa ryhmissä tähän näyttää olevan voimakasta halua.
Vapaavuoren mukaan ylityksissä tulee kuitenkin pysyä virkamiesten arvioimissa summissa eikä lähteä mukaan poliitikkojen vaalien alla ajamiin selkeästi suurempiin summiin.
Samalla Vapaavuori toteaa, että myös kaupungin tulojen arvioidaan kasvavan tänä vuonna 157,7 miljoonalla eurolla, kun valtio kompensoi koronakuluja kunnille.
Pormestarin esitys toimialojen ylitysoikeuksista käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa ensi maanantaina 7.6. ja lopullinen päätös asiassa tehdään kaupunginvaltuustossa aikaisintaan 16. kesäkuuta.
Etenkin kouluissa tietoa rahojen kohtalosta on odotettu kuumeisesti, sillä rehtoreiden on palkattava syyslukukauden henkilökunta ennen pian alkavia kesälomia.
Lue myös:
Viivyttelystä syytetty Vapaavuori tuo kiistellyt koulurahat päätettäväksi puolentoista viikon kuluttua – Aika opettajien palkkaamiseen käy vähiin
Uusi käänne Helsinkiä kuohuttaneissa koululeikkauksissa: Lautakunta päätti perua peruskoulujen säästöt kokonaan
Helsinkiläiset ihmettelevät säästöjä, koska kaupunki teki 500 miljoonaa voittoa – rahoitusjohtaja vakuuttelee: Mitään ylimääräistä pottia ei ole
Helsingin kouluille lupaillut miljoonat juuttuivat kaupungin byrokratiaan – rehtorit eivät tiedä, kuinka monta opettajaa he voivat palkata