Lentoyhtiö Ryanair on siirtänyt kaikkien Suomen lentojen aloitusta kuukaudella elokuun alkuun.
Ryanairin mukaan Suomen suunnittelema maahantulevien matkustajien tiukempi koronatestaus on saanut Suomi-lomaa suunnittelevat keskieurooppalaiset lykkäämään matkojen varaamista.
Yhtiön piti aloittaa heinäkuun alussa lennot Saksasta Münchenin lähellä sijaitsevasta Memmingenistä ja Italian Bergamosta Lappeenrantaan, mutta varausten teko on käytännössä pysähtynyt.
Ryanair kertoo siirtävänsä Lappeenrannan lentoihin heinäkuuksi varatut koneet sellaisille reiteille, joissa matkustusrajoitukset ovat lievempiä.
Ryanair ennakoi saksalaisten matkailun Suomeen voivan alkaa elokuussa, jos matkustusrajoituksia sitä ennen helpotetaan. Suomi on ottamassa heinäkuussa käyttöön eurooppalaisen koronarokotetodistuksen, jonka pitäisi helpottaa matkustamista.
Monet EU-maat ovat jo keventäneet koronapandemian takia tehtyjä matkustusrajoituksia.
Esimerkiksi Kreikka päästää turistit maahan ilman koronakaranteenia. Edellytyksenä on rokotustodistus tai negatiivinen koronatesti.
Lue seuraavaksi: Ministeriön esittämä entistä tiukempi koronatestaus rajoilla saa kritiikkiä – Finavia: "Riskeeraamme Suomen aseman lentoliikenteen solmukohtana"