Turun koronaepidemia on rauhoittunut merkittävästi.

Turussa todettiin viime viikolla 23 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä sataatuhatta asukasta kohti 41 viimeisten 14 vuorokauden seurantajaksolla.

Jos viranomaiset päättävät siirtää Varsinais-Suomen koronatilanteen perjantaina kiihtymisvaiheeseen, Turku pystyy lieventämään rajoituksia saman päivän aikana. Tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi on seurannut tyytyväisenä tartuntamäärien laskua.

– Turussa koronaepidemia oli maalis-huhtikuussa erittäin haastava ja vaikea koko Suomen mittakaavassa. Kun ollaan siitä selvitty ja pystyy näkemään sen, miten tilanne paranee, niin onhan se tosi iloinen asia. Sen ansiosta päästään nyt myös purkamaan rajoituksia, toteaa Jutta Peltoniemi.

Jatkossa Turku käy läpi eri palvelujaan. Jokaisen kohdalla tehdään paikallinen riskiarvio.

– Tarkastelemme, onko kyse ulkona vai sisällä tapahtuvasta toiminnasta. Sisällähän joudutaan pitämään vielä erilaisia rajotteita. Tapahtumien osalta asia riippuu aluehallintoviraston päätöksestä. Julkiset tilat, kirjastot ja muut pystytään itse suunnittelemaan etukäteen, arvioi Peltoniemi.

Myös rokotustilanne paranee koko ajan. Kolmekymppisten pitäisi saada ykkösrokotteensa heinäkuun alkupuolella. Sen jälkeen tulisi nuorimpien ikäryhmien vuoro.

– Suurin haaste on se, miten me tavoitamme heidät. Turussahan on paljon myös opiskelijoita, joista monet ovat eri puolilla Suomea kesätöissä. Heidän rokottamisensa jatkuu varmasti elokuulle asti, arvioi Jutta Peltoniemi.