Tiistai on ollut vilkas päivä Ruotsista tulleiden koronatestauksessa Torniossa.

– Se on ollut ihan täysi työpäivä. Kirjaamisineen, esitietojen ottamisineen ja yhteystietojen tarkistamisineen testiin on varattu kolme minuuttia. Torniossa tehdään testejä nyt niska limassa, jos näin voi ilmaista, kuvaa Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen.

Ruotsin rajaliikenteen vapauttamisen seurauksena ylitykset ovat kasvussa, mikä on riski koronaviruksen leviämiselle ja haaste Suomen testauskapasiteetin riittämiselle.

Maanantaina Torniossa rajan ylitti noin 8 300 henkilöä, mikä on Länsi-Suomen merivartioston mukaan noin neljänneksen viikon takaista enemmän. Ronkainen arvelee ylittäjien määrän kasvavan edelleen.

– Kun lomasesonki alkaa, niin houkutus käydä Ruotsin puolella muissa kuin välttämättömissä asioissa kasvaa ja todennäköisesti rajan ylittäjien määrä lisääntyy, hän sanoo.

Pohdinnassa kolmas testauspiste

Ronkainen kertoo, että Torniossa on rekrytoitu runsaasti ihmisiä koronatestaukseen. Lisäksi on käännytty yksityisen palveluntuottajan puoleen.

– Toista testipistettä pitää yllä Mehiläinen. Tämän viikon aikana varmasti selviää, joudutaanko kapasiteettia vielä laajentamaan, Ronkainen kertoo.

Ronkaisen mukaan rajan logistiikka aiheuttaa haasteita testauksen kasvattamiselle.

– Olemme joutuneet tarkkaan pohtimaan, missä voisi olla kolmas testauspiste, mikäli sille tulee tarvetta, Ronkainen kertoo.

Viranomaiset kehottavat välttämään turhia rajanylityksiä länsirajalla testauskapasiteetin riittävyyden turvaamiseksi.

Tiistaina tietoon kaksi uutta tartuntaa – molemmat Ruotsista

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on tullut tietoon kaksi uutta koronavirustartuntaa maanantain jälkeen.

Molemmissa tapauksissa tartunta on saatu todennäköisesti Ruotsista. Toinen tartunnoista on todettu Ruotsin puolella asuvalla henkilöllä.

Viime viikolla Länsi-Pohjassa todettiin yhteensä kahdeksan tartuntaa. Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.