Ruotsi höllentää tiistaina useita koronarajoituksia. Se on valtakunnallinen ensiaskel kohti "uutta normaalia" eli yhteiskunnan avaamista. Täydellisen avautumisen on määrä tapahtua viidessä askeleessa.

Ensimmäisten höllennysten oli alun perin määrä astua voimaan pari viikkoa sitten, mutta niitä lykättiin vaikean koronatilanteen vuoksi. Hallitus kertoi niistä tiedotustilaisuudessa pari viikkoa sitten.

Eilen maanantaina Ruotsi poisti pohjoismaisilta naapureiltaan vaatimuksen negatiivisesta koronatestistä maahan saapumisen yhteydessä. Suomen ulkoministeriö suosittaa kuitenkin välttämään tarpeetonta matkustusta Ruotsiin.

Ruotsin koronatilanne on yhä EU-maiden heikoimpia. Sen ilmaantuvuusluku on 427 tapausta 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa, osoittaa Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen tilasto. EU-maista vain Liettuan tilanne on synkempi.

Baarien ja ravintoloiden aukioloajat pitenevät

Baarit ja ravintolat saavat tästä päivästä lähtien anniskella kello 22:een, ja ovet pysyvät auki kello 22.30:een. Aukioloaika pitenee kahdella tunnilla.

Samassa pöydässä saa istua korkeintaan neljän henkilön seurue, ja henkilöiden välillä on oltava metrin turvaväli. Juhlatiloja voi vuokrata, mutta yksityisseurueiden koko on rajoitettu kahdeksaan.

Ostoskeskuksiin pääsee enemmän ihmisiä

Myös ostoskeskusten kahviloiden ja ravintoloiden pöydissä saa jatkossa istua neljä henkilöä. Aiemmin määrä oli rajattu yhteen.

Kaupoissa saa olla korkeintaan yksi asiakas 10 neliömetrillä. Sama koskee kampaajia ja kauneussalonkeja. Ostoskeskusten 500:n henkilön kävijämäärärajoitus kuitenkin poistuu.

Kulttuuri- ja urheilutapahtumiin jopa satoja kävijöitä

Julkisten kokousten ja tapahtumien kävijärajoituksia nostetaan. Se koskee konsertteja, elokuvateattereita, teattereita, urheilutapahtumia ja uskonnollisia tilaisuuksia.

Sisätiloissa tapahtumiin saa osallistua 50 henkilöä, mikäli heillä on istumapaikat. Ulkotapahtumiin saa osallistua 100 henkilöä seisomapaikoilla ja 500 istumapaikoilla.

Museoissa, taidehalleissa, kuntosaleilla ja uimahalleissa kävijöiden määrää rajoitetaan tilojen suuruuden mukaan. Kävijöillä pitää olla vähintään kymmenen nelilömetriä tilaa käytössään.

Monet museot avautuivat jo maaliskuussa. Tukholmassa avoinna ovat esimerkiksi taidemuseo Moderna Museet, valokuvataiteen museo Fotografiska, Kansallismuseo, ulkoilmamuseo Skansen ja merihistoriallinen Vasa-museo.

Huvipuistot ja markkinat avautuvat

Huvipuistot, kirpputorit ja markkinat voivat avautua. Huvipuistoissa saa olla yksi henkilö 20 neliömetriä kohti. Tukholman Gröna Lund avaa porttinsa huomenna keskiviikkona, Göteborgin Liseberg ylihuomenna.

Kirpputorien ja markkinoiden kävijämääriä ei rajoiteta ulkotiloissa. Sisätiloissa voi olla yksi kävijä 10 neliömetriä kohti. Rajoitusten höllentämisestä kertovat tiistaina muun muassa Dagens Nyheter, Aftonbladet ja SVT.

Koronarajoitukset voivat olla alueellisesti tiukempia. Kansanterveysvirasto on kaavaillut toisen askeleen höllennyksiä heinäkuun alkuun. Kokoontumisrajoituksia nostettaisiin ja maskisuositus julkisessa liikenteessä poistettaisiin.

Lue lisää:

Ruotsalaisille koronahöllennyksiä kesäkuun alussa – kulttuuri- ja urheilutapahtumiin sallitaan jopa satoja ihmisiä