Valtion koronatuet ja avustukset kampesivat Jyväskylän talouden vahvasti plussalle. Valtuuston eilen käsittelemän arviointikertomuksen mukaan kaupungin ylijäämä oli viime vuonna 16,4 miljoonaa euroa.
Ilman koronapandemiaa Jyväskylän talous olisi viime vuonna toteutunut jotakuinkin alkuperäisen talousarvion mukaan. Budjetti olisi näin ollut noin 700 000 euroa alijäämäinen eli miinuksella.
Jyväskylän tuloslaskelma jää plussalle 6,8 miljoonaa euroa vielä senkin jälkeen, kun siitä poistetaan valtion koronatuet ja avustukset. Miinukselle pudotaan siis alkuperäisen talousarvion mukaisesti kuitenkin sen jälkeen, kun tuloksesta poistetaan koronapandemiasta kertyneet säästöt.
Jyväskylän kaupunginhallitus kuvaa ensi vuoden taloustilannetta erityisen haastavaksi. Tekeillä on jälleen alijäämäinen budjetti.
Hallituksen eilen hyväksymä talousarviokehys ohjaa lautakuntia etsimään yhteensä 10 miljoonan euron säästöt palveluista. Samaan aikaan palvelutarpeen kasvu ja lakimuutokset kasvattavat menoja yli 37 miljoonaa euroa.
Suurimmat kasvupaineet ovat sosiaali- ja terveyspalveluissa, jossa talousarviokehyksen lisätarpeet ovat yhteensä 31,6 miljoonaa euroa. Sieltä ollaan hakemassa myös valtaosa säästöistä; erikoissairaanhoidosta pitäisi säästää 5 miljoonaa euroa, kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluista 2 miljoonaa euroa.
Talousarviokehys leikkaisi kolmanneksi eniten eli 1,2 miljoonaa euroa kasvun ja oppimisen palveluista. Loput kaksi miljoonaa euroa säästettäisiin esimerkiksi konsernihallinnosta, kulttuuri- ja liikuntapalveluista sekä kaupunkirakennepalveluista ja Tilapalvelusta.
Ensi vuoden taloussuunnittelun haastekerrointa lisää kaupungin mukaan sote- eli hyvinvointialueuudistus. Uusien palvelujen ja tehtävien sekä investointien tekemistä pitää harkita tavallista tarkemmin, sillä niiden siirtyminen hyvinvointialueelle voi vaikuttaa jatkossa kaupungin saamiin valtionosuuksiin.
Kaupunginhallituksen talousarviokehys on lähtökohta ensi vuoden taloussuunnittelulle. Budjetti täsmentyy syksyllä, ja kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistaan 25. lokakuuta ja valtuusto vahvistaa budjetin marraskuussa.