Suomen Punainen risti hakee vapaaehtoisia avustamaan koronarokotuksissa Kymenlaaksossa, järjestö tiedottaa. Kymsote on pyytänyt järjestöltä apua rokotuskampanjaan.

Vapaaehtoisten tehtävänä on esimerkiksi huolehtia, että rokotettavat noudattavat turvavälejä ja käyttävät käsidesiä ja maskia. He myös opastavat tarvittaessa ja tarkkailevat rokotteen saaneita mahdollisten reaktioiden varalta. Vapaaehtoiset perehdytetään tehtäviinsä.

− Koronarokotuksissa avustaminen tarjoaa tilaisuuden olla mukana edistämässä koronan taltuttamista ja yhteistä hyvinvointia. Tässä on myös uusi tapa tulla mukaan Punaisen Ristin toimintaan, kertoo SPR Kaakkois-Suomen piirin terveydenhuollon suunnittelija Jenni Ojala tiedotteessa.

Vapaaehtoiset avustavat arkipäivisin neljän tunnin vuoroissa, jotka voi valita itse. Avustajia tarvitaan Kouvolassa Kauppakeskus Hansassa ja Kotkassa Kauppakeskus Pasaatissa sekä Karhulan keskustan liiketilassa Karhulantiellä.

Kotkassa avustustyö alkaa 15. kesäkuuta ja Kouvolassa 21. kesäkuuta. Kaikkiin rokotuspisteisiin tarvitaan avustajia ainakin elokuun puoleenväliin asti.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.