Siun sote tiedotti tänään uusista korona-altistumisista Joensuussa. Altistumiset ovat tapahtuneet Joensuun yhteiskoulun lukiossa sekä Joensuun mailan juniorijoukkueessa.

Altistumisten vuoksi Joensuun yhteiskoulun lukiossa on määrätty kolme henkilöä karanteeniin ja kolme koululuokkaa oireseurantaan.

Altistuneiden karanteenit ulottuvat myös Joensuun Mailan naisten superpesiksen edustusjoukkueeseen. Tämän vuoksi Joman kaksi ensimmäistä ottelua naisten superpesiksessä siirtyvät myöhemmäksi.

Joukkue avaa kautensa Kerubi stadionilla lauantaina 12. kesäkuuta Rauman Feraa vastaan.

Myös Joensuun Mailan B-tyttöjen seuraava ottelu Kajaanin Pallokerhoa vastaan siirtyy uuteen ajankohtaan.

Joman toimitusjohtaja Matti Lindholm sanoo, että tapaus ei vaikuta keskiviikkona pelattavaan miesten superin kotiavaukseen.

– Tapaus muistuttaa, että korona on edelleen kiusanamme myös Pohjois-Karjalassa. Nyt ei ole syytä ylireagoida yhden tapauksen takia, mutta toivon, että kaikki ottavat asian edelleen vakavasti ja huolehtivat varotoimenpiteistä, Lindholm toteaa.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.