Kokkolan kaupungin talous kohentui harppauksella alkuvuonna.

Ylijäämää kertyi jopa yli 10 miljoonaa euroa, mikä on lähes tuplasti enemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa. Tuolloin ensimmäisen osavuosikatsauksen tulos oli 4,59 miljoonaa.

Tämän vuoden tulosta parantavat valtion maksamat koronatuet ja verotulojen hyvä kehitys. Verotulot kasvoivat alkuvuonna lähes 12 prosenttia.

Myös kaupungin omat toimintatuotot ovat kasvaneet odotuksia paremmin.

Koronavuonna eli vuonna 2020 Kokkola teki reilusti ylijäämäisen tuloksen, jopa 12,3 miljoonaa.

Tänä vuonna uhkana ovat kuitenkin kulujen, etenkin henkilöstömenojen, kova kasvu. Jos nousu pysyy reilun 5 prosentilla tasolla koko vuoden, ei talouden tavoitteita saavuteta.

Nollatulos on vielä mahdollinen, jos kulukasvua saadaan suitsittua parilla prosentilla ja hyvä verotulokehitys jatkuu sekä valtionosuudet säilyvät entisellään. Muutoin Kokkolan tulos painunee tänä vuonna selvästi miinukselle, ennustetaan kaupungin osavuosikatsauksessa.

Kaupungin talousarvion tavoite on tälle vuodelle -4,4 miljoonaa alijäämää, mikä sinetöityi kun valtuusto perui 2,5 miljoonan euron henkilöstösäästöt.

Lisäksi koronatukien jakoperusteista päätetään vasta syksyllä. Tärkeimpiä kriteerejä ovat koronatestien määrä, jäljitys- ja rokotuskustannukset sekä muut koronan aiheuttamat kulut.

Viime vuonna tuet maksettiin asukasmäärän perusteella.

Lue myös:

Kokkolan valtuusto sinetöi lisälainan oton – henkilöstön lomautuksista luopuminen toi vajeen