PARIISI / TOULOUSE Lentomatkustus on selvästi lisääntymässä jälleen, sillä lentoasemalla turvatarkastukseen on jonoa. Kyltit kehottavat huolehtimaan turvaväleistä, mutta jonon madellessa eteenpäin on välejä vaikea pitää.

Sama ryysis odottaa portilla, kun matkustajat menevät koneeseen.

Onneksi kaikilla on maskit. Lisäksi Pariisin lentoasemalla matkustajilta mitataan lämpötilat, ja vaikka kyse on varmaankin enemmän teatterista kuin tiukasta tarkkailusta, ainakaan selvästi sairaita ei päästetä eteenpäin.

Lentokoneessa omalla paikalla istuessa tilanne on kuitenkin rauhallinen. Matkustajat eivät liiku rauhattomasti, vaan istuvat paikallaan.

Vaikka istumme koneessa hyvin lähellä toisiamme, on lentokone tilastojen mukaan varsin turvallinen paikka myös koronatartuntojen suhteen.

Kansainvälisen lentoliikenneyhdistyksen IATA:n tilastojen mukaan vuonna 2020 vain 44 henkilöä sai tartunnan lennon aikana. Luku on mitättömän pieni, kun sitä verrataan kaikkiaan 170 miljoonaan koronatapaukseen maailmanlaajuisesti.

Tilastot tosin synkkenivät nyt huhtikuussa kerralla, kun New Delhistä Hongkongiin lentäneessä intialaiskoneessa 47 matkustajaa tuli sairaaksi. Syynä tähän oli paitsi ärhäkkä virusmuunnos, myös leväperäinen käyttäytyminen koneessa.

Ilma vaihtuu koko ajan

Lentokoneen matkustamossa on monta seikkaa, jotka tekevät tartunnan hankalaksi. Matkustajat ovat yleensä lennon aikana paikallaan ja hönkäilevät lähinnä edessä istuvan henkilön niskan suuntaan. Kun kaikilla on vielä hyvälaatuiset maskit naamalla, pääsevät virukset leviämään todella huonosti.

Lisäksi matkustamo on erittäin hyvin tuuletettu: sisäilma vaihtuu täysin 2–3 minuutissa. Pumput puhaltavat ilmaa matkustamoon katossa olevien suuttimien kautta, ja ilma imetään pois lattian rajassa olevien reikien kautta.

Matkustamosta lähtevä ilma puhdistetaan suodattimilla, jotka poistavat yli 99,9 prosenttia epäpuhtauksista, eli esimerkiksi pölystä ja bakteereista.

Valtaosa koneista on varustettu niin sanotuilla HEPA-suodattimilla, jotka nappaavat myös pienet virukset. Jos matkustamossa on pärskivä koronapositiivinen matkustaja, eivät hänen viruksensa pääse suodatinta pitemmälle. Ne eivät siis palaa kiertämään matkustamoon muita matkustajia tartuttamaan.

Ilman kierto tapahtuu myös hyvin paikallisesti, eli eri puolilla matkustamoa oleva ilma ei pääse sekoittumaan.

Noin 40 prosenttia matkustamoon tulevasta ilmasta on kierrätettyä. Loput noin 60 prosenttia tulee ulkoilmasta, joka matkalentokorkeuksissa on varsin puhdasta ja kuivaa.

Lentokone on painekammio

Tuore ilma matkustamoon tulee moottoreista. Moottorien ahtimet pakkaavat ilmaa polttokammioihin, joissa ilmaa tarvitaan polttoaineen palamista varten.

Sen ohella moottorit puskevat ilmaa putkia pitkin yleensä siiven tyvessä sijaitseviin ilmastointilaitteisiin. Ne viilentävät moottorista tulevaa lämmintä paineilmaa ja ohjaavat sen matkustamoon.

Ilmastointijärjestelmän putket kulkevat kummallakin puolella matkustamoa pituussuunnassa lentokoneen koko pituudelta, ja putkia haarautuu ylöspäin seiniä pitkin kohti kattoa parin metrin välein.

Putket ovat kuin verisuonisto ihmiskehossa; ne levittäytyvät kaikkialle matkustamossa.

Liikennelentokoneen tyypillinen matkalentokorkeus on noin 11 kilometriä, koska siellä lentäessä suurin osa sääilmiöistä jää alapuolelle. Matkanteko on siis tasaisempaa ja mukavampaa. Korkealla lentäminen kuluttaa myös vähemmän polttoainetta.

Koska ilmanpaine tuolla korkeudella on vain noin viidesosa siitä mitä se on meren pinnan tasolla, täytyy lentokoneen matkustamo paineistaa. Painetta ei kuitenkaan laiteta vastaamaan ilmanpainetta maanpinnalla, koska näin säästetään hieman lentokoneen rungon massassa: lennon aikana oleva paine vastaa vuoren huipulla olemista.

Jos insinööriltä kysyttäisiin, hän jättäisi lentokoneesta ikkunat kokonaan pois, koska silloin rungosta saataisiin kevyempi ja ilmavaihtoputket sekä sähköjohdot voitaisiin laittaa yksinkertaisemmin.

Matkustajat sen sijaan haluavat katsella ulos, ja uusimmissa lentokonemalleissa on yleensä aiempaa isompia ikkunoita. Uudet materiaalit ja näppärä rakennesuunnittelu tekevät tämän mahdolliseksi.

Isoista akkunoista onkin mukava katsella alas maisemaa ja koettaa unohtaa ainakin hetkeksi koronaharmit ja muut maalliset murheet. Kaunista maapalloa ihaillessa voi myös jo haaveilla tulevaisuuden lentokoneista, jotka päästelevät taivaalle pakokaasuinaan vain vesihöyryä – jos sitäkään.

Voit keskustella jutusta 29.5. kello 23 asti. Millaisia kokemuksia sinulla on lentomatkustamisesta korona-aikana?