Kinnulassa koronarokotukset ovat edenneet kaikkein nuorimpiin ikäryhmiin. Kunta kertoo verkkosivuillaan (kinnula.fi), että kaikki 16 vuotta täyttäneet voivat nyt varata rokotusajan.

Kinnulan osaltahan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokotustilasto on laahannut kirjautumisongelmien takia jo pitkään jäljessä.

Kaikki annetut rokotukset eivät ole päivittyneet tilastoon.

Kunta julkaisee nettisivuillaan tietoja siitä, kuinka moni kunnan asukkaista on saanut rokotteen.

Kuluvan viikon alussa rokotettuja oli kunnan rokotustiedotteen mukaan 953. Lähes 60 prosenttia kinnulalaisista on siis saanut jo ensimmäisen rokoteannoksen. Kinnulassa on noin 1600 asukasta.