Pirkanmaan koronaluvut ovat nousseet alkuviikon maltillisista lukemista. Taysin mukaan keskiviikkona todettiin 16 uutta koronatartuntaa.
Testeissä on käyty ahkerasti. Fimlab tutki alueelta 1 524 koronanäytettä.
Keskiviikkona Pirkanmaalla kerrottiin kuudesta uudesta tartunnasta, tiistaina kahdesta ja maanantaina kahdeksasta.
Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella on kirjattu viime päivinä uusia koronaan liittyviä kuolemia. Koko epidemian aikana koronakuolemia on ollut 94. Tiistaina luku oli 91, maanantaina vielä alle 90.
Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueeseen kuuluu kolme sairaanhoitopiiriä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi mukana ovat Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit. Viime päivinä paikallinen koronaepidemia on piinannut Kanta-Hämeen keskussairaalaa.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.