Palvelualuejohtaja Jukka Aro myhäilee nyt tyytyväisenä rokotemäärille.
Alkuvuoden tapaan niukkuutta ei tarvitse jakaa, sillä THL on kohdentanut vaikean koronatilanteen alueelle 3000 rokoteannoksen lisärokote-erän, joka saapui keskiviikkona. Samaan aikaan myös tavanomaisten rokote-erien toimitusmäärät ovat kasvaneet. Jaettavana on liki 9000 rokoteannosta. Ne aiotaan pistää puolentoista viikon aikana.
Aron viesti ihmisille onkin nyt selvä:
– Varatkaa rokoteaikoja, niitä on nyt helposti saatavilla! Puhelinajanvarauksessa on ollut ensimmäisen puolen tunnin aikana ruuhkaa, joka on sitten tasoittunut. Sen sijaan sähköinen ajanvaraus toimii hyvin.
Nyt kun rokotteita riittää, tarvittaisiin sama määrä rokotettavia. Rokotusvuorossa ovat riskiryhmäläisten lisäksi yli 45-vuotiaat eli työikäiset. Heidän ja heitä vanhempien työikäisten rokotusinto on yllättäen ollut odotettua vähäisempää.
– Yllättävän laimeaa on ollut. Odotettiin, että olisi ollut enemmän innokkuutta. Tietysti ymmärrettävää on, että arkipäivässä on kiire ja työpäivän aikaisen rokotusajan kanssa voi olla ongelmaa.
Soitessa aloitetaan ilta-aikaiset rokotukset työpäivisin ja lauantaisin Kokkolan rokotuskeskuksessa. Myös maakunnan rokotuspisteiden rokotuspäiviä lisätään ja nykyiset rokotusmäärät yli kaksinkertaistuvat aiemmasta.
Ensi viikolla jo ehkä 35-vuotiaat?
Rokotukseen oikeutettujen ikärajaa lasketaan nyt reippaassa tahdissa. Jo ensi viikon tiistaina saatetaan avata rokotusajat jo 40 tai jopa 35 ikävuodesta ylöspäin.
Palvelualuejohtaja Jukka Aron mukaan Soiten rokotustahti on maan keskiarvon yläpuolella.
Miksi sitten monilla muilla alueilla on jo varhaisemmassa vaiheessa alettu rokottaa nuorempia ikäryhmiä? Yksi syistä on Keski-Pohjanmaan väestön ikärakenne. Ikäihmisiä on täällä enemmän ja kun edetään ikäihmiset edellä -taktiikalla, nuoret eivät ole nopeasti päässeet vuoroon.
– Etelä-Suomessa rokotteiden kysyntä ei paikoin ole ollut suurta, joten siellä on nopeasti laajennettu rokotukseen oikeutettujen ikäryhmiä, että rokotuskirjat on saatu täytettyä.
Kun rokotusaikoja avataan Soitessa nyt myös illoiksi, työikäisten rokotusinnon ajatellaan kasvavan.
Ylletäänkö lopulta alueella jopa yli 80–90 prosenttiin rokotuskattavuudessa, sitä ei palvelualuejohtaja Aro lähde tässä vaiheessa arvioimaan. Laumasuojan kriittinen raja eli 70% rokotuskattavuus arvioidaan koko maassa saavutettavan heinäkuun lopulla.
Maanantaina Soiten koronarokotusmittari näytti, että alueella olisi rokotteen saanut runsaat 26 000 ihmistä eli runsaat 44% väestöstä. Koko maassa rokotusprosentti on runsaat 42.