Länsi-Pohjan alueella siirrytään koronaepidemian perustasolle. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on ollut koronaepidemian kiihtymisvaiheessa yli puoli vuotta.
Alueellinen pandemiaryhmä päätti asiasta keskiviikkona.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kokoontumisrajoitukset lievenevät nykyisestä kymmenestä hengestä.
Rajalla järjestettäviä pakollisia terveystarkastuksia aiotaan jatkaa ja laajentaa myös muille rajanylityspaikoille. Aluehallintoylilääkäri Sari Kemppaisen mukaan Länsi-Pohjan alue poikkeaa muusta maasta Ruotsin rajan läheisyyden vuoksi.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tartuntatilanne on viime aikoina ollut varsin hyvä. Tällä hetkellä Länsi-Pohjan ilmaantuvuusluku on nyt noin 13 tartuntaa kahdessa viikossa sataatuhatta asukasta kohti.
Lievennykset pienin portain
Alueellinen pandemiaryhmä linjasi, että kokoontumisiin osallistuvien enimmäismäärää on syytä nostaa portaittain. Pandemiaryhmän kokouksen puheenjohtajana toiminut Pertti Sakaranaho kertoo, että päätöksen taustalla olivat niin Ruotsin rajan läheisyys kuin edessä olevat ylioppilas- ja muut valmistujaisjuhlat.
– Valtaosa Länsi-Pohjan tartunnoista tulee rajan ylitse, sanoo Keminmaan kunnan johtavana lääkärinä toimiva Sakaranaho.
–Myöskään kaikki tartuntaketjut eivät ole tiedossa, hän lisää.
Kokoontumisrajoituksista varsinaisen päätöksen tekee aluehallintovirasto.
– Ennen uuden päätöksen tekemistä aluehallintovirasto kuulee alueellisen ryhmän suosituksen kokoontumisrajoituksen tasosta sekä huomioi STM:n tulevan, kesää koskevan ohjauksen asiassa, kertoo aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen.
Kemppainen uskoo, että Länsi-Pohjassa kokoontumisrajoituksia puretaan maltillisemmin kuin valtioneuvoston suositus sallisi. Kesäkuun kuudenteen päivään asti voimassa olevan päätöksen mukaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on voimassa kymmenen hengen kokoontumisrajoitus.
Valtioneuvoston suositukset eivät sido aluehallintoviraston käsiä ja Kemppainen uskoo, että Lapin aluehallintovirasto purkaa Länsi-Pohjan rajoituksia pienemmin portain.
– Odotettavissa ei ole yhtäkkistä hyppäystä kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksesta täydelliseen vapauteen.
Pertti Sakaranaho kertoo, että 7. kesäkuuta alkaen sisätilojen kokoontumisrajoitus on tarkoitus nostaa 20 ihmiseen ja ulkotiloissa 50:een. Tilannetta seurataan jatkossa viikoittain ja rajoituksia höllennetään mahdollisuuksien mukaan.
Rajan pakolliset terveystarkastukset jatkuvat ja laajenevat
Ruotsista Suomeen Tornion kohdalla tulevat on toukokuun puolesta välistä asti ohjattu pakolliseen koronatestiin. Päätös on voimassa toukokuun loppuun asti.
Aluehallintoylilääkäri Sari Kemppaisen mukaan valmisteilla on jatkaa nykyisin käytössä olevia pakollisia terveystarkastuksia ja laajentaa ne koskemaan Tornion lisäksi muitakin länsirajan ylityspaikkoja.
Länsi-Pohjan koronatilanne on helpottunut sen jälkeen, kun Ruotsi otti helmikuussa käyttöön tiukat määräykset maahantulijoille. Ruotsiin saapuvilta on vaadittu enintään 48 tuntia vanha negatiivinen koronavirustesti.
Ruotsin tiukat rajamääräykset ovat voimassa toukokuun loppuun, mutta niitä on mahdollista jatkaa.
Kaikkia tartuntaketjuja ei tiedetä
Varjon koronatilanteen ylle heittää se, että kaikkien paikallisten tartuntojen tartuntalähdettä ei ole saatu selville. Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan tämä tarkoittaa, että alueella on muun muassa oireettomia kantajia, jotka tietämättään levittävät koronaa.
Taskila muistuttaa, että taudin ilmaantuvuuden laskusta huolimatta koronaturvaohjeiden noudattaminen on edelleen keskeistä.
– On myös hyvä muistaa, että yksi rokoteannos ei vielä anna riittävää suojaa eikä mahdollista turvatoimista luopumista, Taskila toteaa.
Elokuvateatterissa kaivataan jo helpotusta
Kemiläisen elokuvateatteri Kinopirtin yrittäjä Juha Åhman on pettynyt siihen, että kokoontumisrajoitukset eivät vielä helpotu.
– Länsi-Pohjassa rajoitukset eivät ole linjassa muun Suomen kanssa, hän sanoo.
Elokuvateatterit ovat joutuneet järjestämään näytöksiä muutaman ihmisen yleisöille.
– Liiketoimintaa rajoitetaan, vaikka terveysturvallisesti saliin voitaisiin ottaa suurempi väkimäärä, Åhman harmittelee.
Ravintoloiden kannalta kokoontumisrajoituksia merkittävämpi kysymys ovat aukioloaikarajoitukset.
– Nyt odotellaan jännityksellä avin sähköpostia, saako tarjoilu jatkua puoleen yöhön asti, sanoo torniolaisen Mustaparran hotelli- ja ravintolatoiminnan johtaja Johanna Kemppainen.
Johanna Kemppainen toivoo myös, että avin päätökseen kirjattaisiin terasseja koskevat määräykset, kuten onko tanssiminen tai laulaminen sallittua.
Perustasolle siirtyminen heijastui lähes välittömästi kemiläisen ravintolayrittäjä Katja Limingojan yritykseen. Tilausravintolan puhelin soi heti pandemiaryhmän päätöksen jälkeen.
– Puolen tunnin sisällä tuli neljä tarjouspyyntöä, muun muassa virkistyspäivästä ja muistotilaisuudesta, kertoo Limingoja.
Ylioppilasjuhlat ilman omaisia ja yleisöä
Kevään ylioppilasjuhliin perustasolle siirtyminen ei vaikuta. Kemin lyseon lukio päätti jo aiemmin, että ylioppilasjuhlat järjestetään kesäkuun 5. päivänä. Osa alueen kunnista on päättänyt viettää lakkiaisia syksyllä. Kemissä haluttiin juhlat perinteiseen ajankohtaan.
.
– Nyt ei voi tietää, millainen tautitilanne on syksyllä, sanoo lukion rehtori Pekka Mäkelä.
Kemiläisten ylioppilasjuhlat hoidetaan erikoisjärjestelyin Tervahallin liikuntasalissa. Juhlissa paikan päällä ovat vain valkolakin saajat ja heidän ohjaavat opettajansa, kaikki kasvomaskein varustettuina. Yhteislauluja ei ole luvassa.
– Omaiset eivät myöskään pääse paikalle, vaan he voivat seurata juhlaa striimin välityksellä, kertoo Mäkelä.
Mäkelä uskoo, että uudet ylioppilaat osaavat myös lakkiaisillan juhlissa huolehtia terveysturvallisuudesta.
– Koronaohjeet ovat edelleen voimassa.
Projektipäällikkö Riitta Saari Kemin kaupungin liikuntapalveluista toivoo ryhmätoiminnan hiljalleen vilkastuvan. Kiihtymisvaiheen aikana työikäisten liikuntaryhmät ovat olleet välillä tauolla, välillä toimineet säästöliekillä.
– Yhdelle ihmiselle suunnatut ohjaukset ovat hoituneet korona-aikanakin turvallisuusohjeita noudattaen, hän kertoo.
Ryhmätuntien aloittamisesta ei Kemin kaupungin liikuntapalveluissa ole vielä tehty päätöstä.
Katso koko video Yle Areensta tästä linkistä.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
26.5. klo 12.40 Korjattu kiihtymisvaiheen kestoksi yli puoli vuotta.
27.5. klo 9.10 Muutettu ilmaisu pakkotesti muotoon pakollinen terveystarkastus.
27.5 klo 11.21 Videon tekstityksen virhe korjattu.