Keskustan ministerivalinnat eivät koskaan ole olleet läpihuutoasia puolueessa, eivätkä ne välttämättä ole sitä myöskään tällä kertaa.
Keskustan puoluehallitus, eduskuntaryhmä ja euroedustajista koostuva delegaatio kokoontuvat keskiviikkona päättämään, kuka seuraa puheenjohtaja Annika Saarikkoa tiede- ja kulttuuriministerinä.
Saarikko itse siirtyy valtiovarainministeriksi Matti Vanhasen tilalle.
Puolueaktiivit muistuttavat, että ministerivalinnoista on totuttu äänestämään viime vuosina.
Viime hallituskaudella keskustan kokenut edustaja Mauri Pekkarinen haastoi silloisen puheenjohtajan Juha Sipilän ehdokkaan Mika Lintilän kisassa elinkeinoministerin salkusta.
Kisa oli tiukka, mutta lopulta Lintilä valittiin neljän äänen erolla Pekkariseen.
Tiukka kisa käytiin myös ulkomaankauppaministerin salkusta vuonna 2007, kun keskustan nouseva tähti Antti Kaikkonen haastoi Paavo Väyrysen.
Samalla kertaa äänestettiin myös maatalousministerin paikasta, jonka sillä kertaa sai Sirkka-Liisa Anttila.
Vaikka puolueessa on totuttu äänestämään uudesta ministeristä, tilanne saattaa muuttua tällä kertaa. Puolue ei halua kuntavaalien alla luoda itsestään riitelevää kuvaa.
Saarikon asema puolueessa näyttää olevan nyt vahva, mikä vaikuttanee siihen, kuinka helposti hänen esityksensä hyväksytään.
Ja kaikki kokoukseen osallistuvat keskustalaiset varmasti muistavat, että puheenjohtajan ehdokas on viime vuosina kuitenkin voittanut kaikki äänestykset.
Tämä ei kuitenkaa estä piirejä nostamasta omia ehdokkaita esille keskustelussa. Helsingin piiri ehdotti jo uudeksi ministeriksi Laura Kolbea sekä Lapin ja Peräpohjolan piiri Katri Kulmunia.
Kalli, Kosonen ja Kurvinen
Keskustan sisäisessä spekulaatiopörssissä eniten esiintyvät Eeva Kallin, Hanna Kososen ja Antti Kurvisen nimet.
Savonlinnalaisen Kososen puolesta puhuu se, että hän hoiti tiede- ja kulttuuriministerin tehtävää aina Annika Saarikon paluuseen saakka.
Useat keskustalaiset nostavat esille myös hänen taidehistorian koulutuksensa.
Osa kuitenkin kritisoi Kososta siitä, että hän jäi ministerinä pimentoon. Nyt tehtävään halutaan ihminen, joka voisi nostaa omaa ja puolueen profiilia.
Tässä tehtävässä keskustalaisilla tuntuu olevan luottoa Kalliin ja Kurviseen. Kaikki arvioivat, että Kallista kasvaa vielä keskustan tulevaisuuden nimi.
Häntä vastaan pelaa argumentti, jonka mukaan ensimmäisen kauden kansanedustajia ei nosteta puolueessa herkästi ministeriksi.
Sen sijaan Kurvinen on toisen kauden kansanedustaja, joka on ottanut näkyvän roolin eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Kolmikon lisäksi keskustalaiset mainitsevat myös varapuheenjohtaja Petri Honkosen nimen.
Harva keskustalaisista uskoo laajaan ministerikierrätykseen.
Kallin tai Kurvisen valinta toisi eteen muutoksia myös eduskuntaryhmän johtoon.
Pylväs vahvoilla eduskuntaryhmän johtoon
Antti Kurvinen toimii tällä hetkellä eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja Eeva Kalli varapuheenjohtajana.
Jos jompikumpi heistä valitaan uudeksi ministeriksi, eduskuntaryhmän johtoon pitää valita uusi henkilö.
Useat keskustalaiset liputtavat Juha Pylväksen puolesta. Pylväs on toisen kauden kansanedustaja, joka tulee keskustalle tärkeästä Pohjois-Pohjanmaan piiristä.
Tämän lisäksi Pylvästä tunnutaan arvostavan puolueen sisällä rakentavana poliitikkona.
Keskustan pitää ottaa huomioon valinnoissaan myös sukupuolten välinen tasa-arvo. Tällä hetkellä keskustan ministereistä neljä on miehiä ja yksi nainen.
Mikäli tarkastateluun otetaan ministereiden lisäksi puolueen puheenjohtajat, eduskuntaryhmän puheenjohtajat, puoluesihteeri ja puhemies, niin sukupuolten välinen jako menee tasan.
Puoluejohdon pitää kuitenkin pystyä tavalla tai toisella perustelemaan tasa-arvon toteutuminen valinnoissa.
Lue lisää:
Valtiovarainministeri vaihtuu ensi viikolla – Ylen tiedot: Matti Vanhasen tilalle siirtyvällä Annika Saarikolla jo mielessä ehdotus omaksi seuraajakseen
MT: Matti Vanhanen luopuu valtiovarainministerin salkusta ensi viikolla – tilalle Annika Saarikko