Hallituksen kolmas lisäbudjetti sisältää monia hallituksen puoliväliriihessä sovittuja menolisäyksiä. Hallitus myös aikaistaa tälle vuodelle jo aiemmin päätettyjä investointeja. Lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle torstaina 27. toukokuuta.

Lapsille ja nuorille koronasta aiheutuneiden haitallisten vaikutusten lieventämiseen lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan yhteensä 111 miljoonan euron kokonaisuutta.

Esi- ja perusopetukseen sekä varhaiskasvatukseen ehdotetaan 40 miljoonaa euroa, lukiokoulutukseen 15 miljoonaa euroa sekä vapaaseen sivistystyöhön ja ammatilliseen koulutukseen kumpaankin viisi miljoonaa euroa. Lisäksi korkeakoulujen rahoitukseen ehdotetaan neljä miljoonaa euroa.

Rahoituksella pyritään tasoittamaan koronavirustilanteesta johtuvia vaikutuksia, kuten oppimisvajeen kasvua sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentymistä.

Kehysvarausta korotetaan 1 350 miljoonalla

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi kolmannen lisäbudjetin tiedotustilausuudessa, että tälle vuodelle varattua ylimääräistä 500 miljoonan euron kehysvarausta korotetaan 1 850 miljoonaan euroon.

– Koronavirustilanteen jatkuminen vaikeana ja muun muassa siihen liittyneet rajoitus- ja tukitoimet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa edellä mainittu kehysvaraus on osoittautunut liian pieneksi, Vanhanen perusteli kehysvarauksen korotusta.

– Ja tämä on pitkälti yritysten, elinkeinoelämän tukemista ja eri väestöryhmille aiheutuvien haittojen lievittämistä. Jos näihin lopulta vuoden kuluessa tarvitaan rahaa vähemmän kuin mikä nyt varataan, niin erillinen päätös siitä, että tätä ikään kuin kehysvarausta ei voida käyttää muiden menojen lisäämiseen tai kattamiseen, Vanhanen linjasi.

Kehysvarauksen korotuksesta 650 miljoonaa euroa on varattu siirtoon valtiontakuurahastolle Finnvera Oyj:n vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan pääomittamista varten eikä se ole käytettävissä muihin menoihin.

Määrärahojen lisäys vuoden 2021 kolmannessa lisätalousarvioesityksessä on noin 2,2 miljardia euroa ja tulojen vähennys noin 185 miljoonaa euroa.

Valtion tämän vuoden nettolainanoton tarve kasvaa noin 2,4 miljardilla eurolla, jolloin valtion nettolainanotoksi vuonna 2021 arvioidaan noin 14,4 miljardia euroa.

Valtionvelan arvioidaan olevan tämän vuoden lopussa noin 139,3 miljardia euroa, mikä on noin 56 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Hallitus aikaistaa investointeja

Rajavartiolaitoksen ilma- ja vartioalusten hankintaan ehdotetaan 120 miljoonaa euroa ulkovartiolaivojen hankintaa varten.

Suomen Malminjalostus Oy:n omistajaohjaus siirtyy työ- ja elinkeinoministeriöltä valtioneuvoston kanslialle kesäkuun alusta. Siirtoon liittyen valtioneuvoston kanslialle siirretään ja uudelleenbudjetoidaan yhteensä 420 miljoonaa euroa työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Sote-uudistukseen liittyviin ICT-muutoskustannuksiin ehdotetaan 50 miljoonaa euroa jo vuodelle 2021.

Helsingin Olympiastadionin perusparannus- ja korjaushankkeen loppukustannuksiin ehdotetaan lisäystä 37,9 miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat arviolta 337 miljoonaa euroa, josta valtio ja Helsingin kaupunki kustantavat yhtä suuret osuudet.

Lisätalousarviossa varaudutaan myös maksamaan EU:n maaseuturahaston elpymisvälineestä rahoitettavista toimenpiteistä aiheutuvia menoja runsaat 90 miljoonaa euroa. Summa on kokonaan Euroopan unionin rahoittama.

Lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen ehdotetaan noin 23 miljoonaa euroa. Lisäksi julkisen liikenteen ostoihin ehdotetaan suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla sekä alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä vajaat 23 miljoonaa euroa sekä henkilöjunaliikenteen ostoihin 11 miljoonaa euroa koronatilanteen pitkittymisen vuoksi.

Uusien liikennehankkeiden eli Digiradan, Laurila–Tornio–Haaparanta-yhteysvälin sähköistyksen sekä maantien 180 Kirjalansalmen ja Hesselundin siltojen uusimiselle ehdotetaan yhteensä 268 miljoonan euron valtuutta, minkä lisäksi Kouvola–Kotka/Hamina-radan parantamisen valtuutta ehdotetaan korotettavan 33,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi perusväylänpidon rahoitusta aikaistetaan 50 miljoonalla eurolla vuodelta 2022 kuluvalle vuodelle.

Voit keskustella tästä artikkelista 26.5.2021 kello 23 saakka.