EU lahjoittaa vuoden loppuun mennessä vähintään sata miljoonaa koronarokotetta EU:n ulkopuolisiin maihin.
Asiasta päättivät EU-johtajat huippukokouksessaan tiistaina Brysselissä.
EU:lle on jäämässä käsiin suuri määrä murheenkryyniksi muodostuneita Astra Zeneca -yhtiön rokoteannoksia.
EU ilmoitti huhtikuussa ensin lopettavansa Astra Zeneca -rokotteen tilaukset ja seuraavana päivänä tehneensä Pfizerin-Biontechin kanssa peräti 1,8 miljardin annoksen lisätilauksen.
Vaikka Astra Zenecasta odotettiin vielä helmikuussa Euroopan tärkeintä massarokotetta, yhtiö ei ole missään vaiheessa lunastanut lupauksiaan. Kesäkuun loppuun mennessä EU on saamassa yhtiöltä vain noin 100 miljoonaa annosta, kun määrä oli saada 300 miljoonaa. Britannian-toimitukset ovat sujuneet ongelmitta, ja EU käy yhtiötä vastaan oikeutta.
Astra Zenecan suosio on laskenut myös siksi, että esiin tuli pieni määrä rokotteeseen liitettyjä veritulppatapauksia. Sitä annetaan edelleen eri maissa – myös Suomessa yli 65-vuotiaille.
Pääministeri Marin: Globaalia vastuunkantoa
Suomea huippukokouksessa edustaneen pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan lahjoituksilla on laajempaa merkitystä.
– Pandemia voidaan saada hallintaan ainoastaan globaaleilla toimilla. On tärkeää saada rokotteita nyt maille, jotka niitä käyttävät, Marin sanoi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.
Suomen omista lahjoituksista ei vielä saatu tarkkaa selkoa. Suomen osuus EU:n jo tekemistä Astra Zeneca -tilauksista on 3,7 miljoonaa annosta, josta on käytetty arviolta vain puolisen miljoonaa annosta.
Pääministeri Marinin mukaan tulevien annosten lahjoittamisen yksityiskohtia ja määriä vielä selvitetään. Sekä Ruotsi että Tanska tiedottivat alkuviikosta, että ne lahjoittavat kumpikin kolme miljoonaa annosta.
Vielä alkuvuonna EU:ta kritisoitiin siitä, ettei se lahjoittanut rokotteita Covax-järjestelmän kautta köyhiin maihin. Nyt, kun unionin oma rokotetilanne on hyvä, EU-johtajat saivat tilaisuuden kehaista unionia solidaarisuudesta.
– Kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa, sanoi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.
Kysymys rokotepatenttien mahdollisesta avaamisesta tuotannon kiihdyttämiseksi jäi vielä auki. Muun muassa Italian pääministeri Mario Draghi kommentoi, että EU pohtii suoran avaamisen sijaan vielä muita ratkaisuja.
Valko-Venäjä varasti pääroolin kokouksessa
EU:n toimet Valko-Venäjän tekemän lentokonekaappauksen johdosta varastivat pääroolin huippukokouksessa. EU kykeni jo maanantai-iltana vastaamaan kaappaukseen nopeasti ja yhtenäisesti.
Muut aiheet jäivät – ehkä odotetustikin – löyhemmiksi taustaluonteisiksi keskusteluiksi.
EU:n koronatodistuksen käytöstä johtopäätös oli suora: todistus tulisi ottaa äkkiä käyttöön. Hiljattain kiristettyjen ilmastotavoitteiden osalta tulos oli, että asiaan palataan tarkemmin heinäkuussa kun komissio julkistaa esityksensä eri toimista.
– Olemme sitoutuneet yhteisiin tavoitteisiin, mutta ymmärrettävästi jäsenmailla on erilaisia lähtökohtia saavuttaa nämä tavoitteet, pääministeri Marin kommentoi.
Lisää aiheesta:
Minne käyttämättömät rokotteet päätyvät? Ruotsi antoi omiaan pois, Suomi pohtii vielä
EU lopettaa Astra Zenecan rokotteiden ostamisen – Iso määrä tilattuja rokotteita toimitetaan Suomeen joka tapauksessa
EU varmisti jättihankinnan 1,8 miljardista Pfizerin ja Biontechin koronarokotteesta
EU vaatii Astra Zenecalta kaikkiaan 120 miljoonaa rokotetta ennen heinäkuuta, pyytää oikeutta määräämään toimituksista