Viestinnän ja asioinnin siirryttyä yhä enemmän nettiin, paino- ja toimistopapereita tarvitaan taannoisempaa vähemmän.

Osalla muihin käyttötarkoituksiin tehtävistä erikoispapereista kysyntä on kuitenkin vahvistunut.

Esimerkiksi perinteinen leivinpaperi on käynyt kaupaksi jopa aiempaa paremmin.

Muu muassa Metsä tissuella kotitalouskäyttöön menevien tuotteiden myynti on korona-ajan mukanaan tuoman kotoilun myötä kasvanut.

– Näkymä nyt ainakin tässä maailmantilanteessa, missä nyt olemme, on ollut kokonaismarkkinaa vahvistava, toteaa johtaja Timo Riikonen.

Itävaltalaiseen Delfort-ryhmään kuuluvalla erikoispaperinvalmistajalla, yli 200-vuotiaalla Tervakosken paperitehtaalla, kokemukset ovat samansuuntaisia.

– Kokonaisuudessaan, vuoden 2020 ja 2021 alkuvuoden osalta leivinpaperi on ollut voimakkaassa kasvussa, sanoo Tervakoski Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Saarinen.

Muutkin Tervakosken keskeiset tuotteet ovat Saarisen mukaan käyneet kaupaksi hyvin.

– Erikoispaperien markkinanäkymät ovat meidän omissa tuotesegmenteissämme hyvät. Tilauskanta, tilauskirja on täynnä ja nähdään lähitulevaisuus hyvin positiivisesti, hän kertoo.

Myös metsäteollisuuden etujärjestössä arvioidaan, että erikoispaperipuolella menee nyt monelta osin lujaa.

Esimerkiksi nettikaupan pakettimäärän kasvun myötä pakkauspahvien ohella tarvitaan erikoispaperiksi katsottavaa osoitetarrapaperia.

Merkittäviä kasvun mahdollisuuksia erikoispapereille tarjoavat myös pyrkimykset muovien käytön vähentämiseen.

Usein muoveja parempia

– Uusiutuva, biohajoava, kierrätettävä materiaali on potentiaalinen korvaamaan fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita, kuten muoveja. Kysymys on siitä, kuinka kustannuskilpailukykyisesti me pystymme toimittamaan tuotteita asiakkaalle, ennustaa

Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.

Erikoispapereiden joukossa leivinpaperi on varsin iso paperilaatu, vaikka esimerkiksi sanomalehtipaperiin verrattuna senkin tuotantomäärät ovat hyvin pieniä.

Korkean jalostusasteen tuotteita

Toisaalta erikoispaperien merkitys juuri nyt on määräänsä suurempi, sillä ne nostavat kemiallisen metsäteollisuuden jalostusastetta ja hälventävät pelkoja alan kuihtumisesta pelkäksi sellun viejäksi.

Mutta, onko paperiteollisuus laajemminkin palaamassa aikaan, jolloin tuotantomäärät olivat pieniä ja paperi kallista.

– Vaikea sanoa, onko massapapereiden aika ohi. Ei ehkä, mutta näkisin kuitenkin, että siinä koko paperikentässä tietyt kapeat tuotesegmenttialueet tulee korostumaan hyvin voimakkaasti. Ja sinällään ne megatrendit, mitä maailmalla on meneillään, olipa sitten digitalisaatiota, ympäristöystävällisyyttä, tuoteturvallisuutta, niin ainakin lähitulevaisuudessa ne tulevat varmasti jatkumaan, pohtii Saarinen.

Lue myös:

Analyysi: Veitsiluodon koneet pannaan kylmäksi, ja taustalla on monta syytä – näihin virheisiin Suomen paperiteollisuus sortui