Pohjois-Pohjanmaalla työttömien ja lomautettujen määrä on ollut koko alkuvuoden ajan hienoisessa laskussa, kerrotaan tuoreimmassa TE-palvelujen ja ELY-keskuksen alueellisessa työllisyyskatsauksessa.
Huhtikuun lopussa luku oli 22 700 henkilöä, joka on 1 000 vähemmän kuin maaliskuun 2021 lopussa.
Työttömien ja lomautettujen määrä oli poikkeuksellisen korkea vuosi sitten ja siihen verrattuna tämä kevät on ollut selvästi parempi. Nyt huhtikuun lopussa esimerkiksi lomautettuja oli noin 8 000 vähemmän viime vuoden samaan ajankohtaan nähden, ja työttömiä noin 1 000 vähemmän.
Pohjois-Pohjanmaan työttömyys on edelleen korkealla tasolla, vaikka talous on vähitellen virkistymässä ja työpaikkojakin on tarjolla vuoden 2020 kevättä enemmän. Koronaa edeltävään aikaan päästäneen työllisyysluvuissa vasta syksyllä.
Huonoin kehitys on ollut pitkäaikaistyöttömien kohdalla, heitä oli huhtikuun 2021 lopussa noin 7 300. Viime vuoden vastaava luku oli noin 66 prosenttia tästä.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.