Koronavirus on vaikuttanut nuorten hyvinvointiin Kymenlaaksossa, ja se näkyy matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden tilastossa.
Kymsoten mukaan Nuorten Matalassa eli matalan kynnyksen mielenterveyspalveluissa oli vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana selvää kasvua vuoden takaiseen ajanjaksoon. Kasvua oli sekä käynneissä, kontakteissa että asiakasmäärissä.
Nuorten Matala on tarkoitettu ensisijaisesti 13–17-vuotiaille nuorille ja heidän vanhemmilleen tai läheisilleen.
Nuorten Matalan yksiköissä tarjotaan nuorille nimensä mukaisesti matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa, hoidon ja tuen arviointia ja nuoren ja hänen perheensä tarpeita vastaavia hoito- ja tukitoimia ilman lähetettä. Työryhmään kuuluu sosiaaliohjaajia, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijä, psykologi, toimintaterapeutti ja lääkäri.
Matalan kynnyksen yhteydenotto voi koskea esimerkiksi mielenterveyttä, päihteitä, koulunkäyntiä tai itsenäistymistä.
– Korona-aikaan ehkä myös vanhempien ja perheiden ongelmat ovat kärjistyneet, kertoo palveluesimies Minna Keränen Kouvolan Nuorten Matalasta Kymsoten tiedotteessa.
Jopa kaksinkertaisia lukuja
Nuorten Matalan yksiköt toimivat Kymenlaaksossa Kotkassa ja Kouvolassa. Keränen kertoo tiedotteessa, että korona-aika näkyy yksiköissä selvästi. Viime vuonna kontakteja oli tammi–huhtikuun aikana yhteensä 1 690, tänä vuonna niitä oli samaan aikaan noin tuplasti.
– Erityisesti Kouvolassa on ollut paljon kasvua. Erilaiset ahdistus- ja masennusoireet ovat nuorilla tavallisia, Keränen kertoo.
Kouvolassa uusien asiakkaiden määrä on yli kaksinkertaistunut. Myös koulujen tilanne pandemian aikana ja oppimisvaikeudet näkyvät esimerkiksi koulupudokkaiden määrissä.
Nuorisopsykiatrian poliklinikalla sen sijaan koronaviruspandemia ei ole aiheuttanut asiakaspiikkejä, päinvastoin. Asiakkaita on ollut jopa hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Korona-aikanakin saa apua
Kymsote muistuttaa, että ongelmiensa suhteen ei tarvitse jäädä yksin korona-aikanakaan. Nuorten Matalan lisäksi esimerkiksi sosiaali- ja terveysneuvonta Piste Haminassa, Kouvolassa ja Kotkassa on auki.
Piste pyrkii madaltamaan kynnystä päihdepalveluihin ja yrittää tavoittaa niitä, jotka saattavat jäädä palveluiden ulkopuolelle. Palvelu on tarkoitettu erityisesti huumeenkäyttäjille.
– Pisteessä on saatavilla anonyymia palvelua, voi tulla ilman ajanvarausta ja nimettömänäkin. Tänne on helppo tulla, ja olemme voineet pitää ovet auki myös korona-aikana, kertoo palveluesimies Sonja Eerola.
Kotkan Pisteessä on sairaanhoitajan ja sosiaalityöntekijän lisäksi mahdollista keskustella perjantaisin myös kokemusasiantuntijan kanssa.
Kesäkuusta alkaen Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa voi saada suosituksia paikallisista palveluista 15–25-vuotiaille tarkoitetussa Zekki-digipalvelussa (poistut Ylen palvelusta). Ennen sitä palvelu antaa vielä vain valtakunnallisia suosituksia hyvinvointitestin perusteella.