Kuusi uutta positiivista koronatestien tulosta on todettu viikonlopun aikana kuntayhtymä Essoten alueella. Valtaosa tartunnoista on löytynyt Mikkelistä.

Tiedotteen mukaan altistuneet on pääosin tavoitettu. Osa sairastuneista on liikkunut alueella tarttuvana.

– Valitettavasti altistumisia ja sairastumisia on tapahtunut myös Mikkelin keskussairaalalla. Päivystyksessä ja osastolla 5 hoidossa olleita potilaita on jouduttu asettamaan karanteeniin, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Altistumispaikat voi lukea kuntayhtymän sivuilta.