Riihimäellä Pohjolanrinteen koulusta on asetettu varotoimenpiteenä karanteeniin 72 oppilasta ja 11 aikuista. Koronatilanteen takia yläkoululaisten koulupäivä päättyi maanantaina jo puolilta päivin.
Koulussa on todettu koronatartunta yhdellä oppilaalla. Muiden oppilaiden ja aikuisten altistuminen on tapahtunut 17.–19.5. Karanteeni päättyy ennen kevätlukukauden päättymistä.
Pohjolanrinteen koulussa on 426 oppilasta ja noin 45 aikuista.
Riihimäen lukiossa on asetettu karanteeniin kuusi nuorta. Taustalla on yhden opiskelijan positiivinen koronavirustartunta. Altistuminen on tapahtunut keskiviikkona 19.5 ja karanteeni kestää 2.6. saakka.
Herajoella altistuminen viikko sitten
Herajoen koululla ja koulun varhaiskasvatusryhmässä on puolestaan asetettu karanteeniin 52 lasta ja 4 henkilökuntaan kuuluvaa aikuista. Karanteenit on asetettu tartuntataudeista vastaavan lääkärin suosituksesta ja varotoimenpiteenä.
Taustalla on yhden lapsen positiivinen koronavirustartunta. Karanteeniin asetettujen altistuminen on tapahtunut viime viikon maanantaina. Karanteeni päättyy 1.6.2021.
Koulu on tiedottanut asiasta karanteeniin asetettujen lasten huoltajia ja työntekijöitä Helmi-järjestelmän kautta. Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä kartoittaa altistuneet ja ottaa heihin yhteyttä mahdollisimman pian.
Herajoen koululla opiskelee 137 lasta, varhaiskasvatuksessa on 37 lasta ja työskentelee 17 aikuista.
Tartuntataudeista vastaava lääkäri arvioi altistumisen
14 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Tartuntataudeista vastaava lääkäri määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle puhelimitse. Samalla selviää karanteenin päättymispäivä.
Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti koulussa ei aiheuta toimenpiteitä.
Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.