Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) kuvailemat tapahtuma-alan koronarajoitusten purkamiset otetaan urheilujärjestöissä vastaan varovaisen optimistisesti. Kiuru kertoi Ylelle perjantaina, että esityksiä tapahtumarajoitusten purkamisesta on valmiina ja niitä on lähdössä lausuntokierrokselle ja tulossa päätettäväksi alkavalla viikolla.
Esitysten mukaan suurin osa tapahtumien nykyisistä rajoituksista poistuisi. Kesäkuusta eteenpäin suuria yleisötapahtumia voitaisiin järjestää tietyin reunaehdoin jopa koronaviruksen leviämisalueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ainakin ulkotiloissa.
Leviämisalueilla sääntönä olisi, että joukkotapahtumia voidaan järjestää ulkoilmassa, jos väkijoukot voidaan jakaa 50 hengen lohkoihin.
Saarikko: Olen hyvilläni, jos Kiuru on nyt valmis tätä ajatusta kannattamaan
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi STT:lle lauantaina olevansa ilahtunut siitä, että ministeri Kiuru näyttää kääntyneen kannattamaan näkemyksiä, joita opetus- ja kulttuuriministeriössä on ajettu jo pidempään.
– Se on meidän ministeriömme esitys ollut jo kauan sitten, ja se oli myös malli, jolla viime kesänä toimittiin.
Katsomoiden lohkoajattelun ohella Saarikon ministeriössä on hänen mukaansa ajettu turvavälien määritelmien muuttamista järjestäjille helpommiksi tautitilanteen parantuessa.
Tapahtuma-alalla uutisiin suhtaudutaan varovaisen optimistisesti.
– Jos ristiriitaisuudet poistuvat, toivottavasti mennään nopeasti eteenpäin, ettei jäädä pohdiskelu- ja selvityskierteeseen, jossa viikkotolkulla katsellaan ja ihmetellään ja odotellaan, toteaa STT:lle Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.
Nopeaa toimintaa toivoo myös jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela, jonka mielestä järjestäjät ovat osoittaneet, että tapahtumia pystytään järjestämään turvallisesti.
– Uskon ja toivon, että alaan luotettaisiin, oli kyse sitten kulttuurista tai urheilusta, Nummela sanoo.
Kulttuurialalla eletään epävarmuuden tilassa
Tapahtuma-alan rajoitusten purkaminen tulee liian myöhässä, kertoo Muusikkojen liiton freelancereiden luottamushenkilö Juho Viljanen STT:lle.
– Tässä olisi ollut vuosi aikaa Kiurulla ja kumppaneilla jollain tavalla yhdenmukaistaa ja tasapuolistaa lainsäädäntöä. Tähän mennessä kohtelu ei ole ollut missään tapauksessa tasapuolista, Viljanen sanoo.
Päätoimisena muusikkona työskentelevän Viljasen itsensäkin kalenteri on täynnä kysymysmerkkejä.
– Jos rajoitukset ovat turhan tiukkoja, kuten olen kuullut huhua kahden metrin turvavälistä sisätiloissa, tulee yleisökapasiteetti jäämään johon 15–20 prosenttiin. Silloin esitystoiminta ei ole kannattavaa.
Lue lisää:
Kiuru höllentäisi koronarajoituksia: Matkustamaan pääsisi testi- tai rokotetodistuksella, tapahtumien järjestäminen pian mahdollista koko maassa