Kokemäellä koronatilanne on heikentynyt. Kaupungissa on todettu viisi uutta tartuntaa samassa lähipiirissä. Tartunnan saaneista osa käy Tulkkilan koulua.
Noin sata ihmistä on asetettu uusien tartuntojen aiheuttamien altistusten takia koronakaranteeniin. Näistä noin 80 käy Tulkkilan koulua, viisi on koulussa töissä ja noin 15 käy koulua yhteiskoulussa.
Yhteiskoulun oppilaiden altistukset ovat sattuneet koulukuljetusten aikana.
Terveysviranomaiset ottavat yhteyttä kaikkiin altistuneisiin. Kokemäen kaupunki korostaa, että karanteenimääräyksiä on noudatettava kirjaimellisesti.
Maakunnan tautitilanne heikkenee
Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kertoi perjantaina, että maakunta uhkaa siirtyä takaisin koronan kiihtymisvaiheeseen. Kokemäki on jo valmiiksi kiihtymisvaiheessa.
Tautitilanne on ollut erityisen vaikea Eurassa, ja myös Raumalla koronatapausten määrä on kasvanut Rauman Lukon jääkiekkomestaruuden jälkeisten juhlien takia.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.