Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä saa ensi viikolla 9 000 kappaleen lisäerän koronarokotetta. Ennen tätä yhtymä on saanut 15 000 rokotetta suunniteltua enemmän, koska korona leviää alueella voimakkaasti ja ilmaantuvuusluku on ollut yli 100.
Yhtymän rokotevastaavan Kimmo Kuosmasen mukaan perjantaina on toistaiseksi viimeinen kerta, kun lisärokotteiden jakamisesta päätetään. Valtioneuvosto muutti aiemmin keväällä rokotusasetusta niin, että rokotteita voidaan kohdistaa väliaikaisesti tämän kuun loppuun saakka.
Puolet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen yli 16-vuotiaista on saanut vähintään yhden rokotteen. Lisäerät nopeuttavat rokotusten etenemistä kaikkiaan noin kahdella viikolla.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.