Pohjois-Pohjanmaalla voi huomisesta perjantaista eteenpäin järjestää korkeintaan 50 henkilön kokoontumisia.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 henkilöä edellyttäen, että terveysturvallisuus varmistetaan.

Uuden päätöksen mukaisesti yli 50 henkilön yleisötilaisuuksien tai yleisten kokousten järjestämisen edellytyksenä ei ole enää niin sanottu lohkojärjestely eli tapahtuman jakaminen erillisiin katsomolohkoihin.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös on voimassa 21.5.-13.6. välisenä aikana.

Koronatilanne on Pohjois-Pohjanmaalla rauhallinen, vaikka Keski-Pohjanmaan viimeaikaisista tartuntaketjuista on tullut joitakin tartuntoja myös Pohjois-Pohjanmaalle. Kunnat voivat asettaa paikallisia rajoituksia silloin, kun se on ennakoivasti välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.