Kiteellä on todettu toukokuun alusta alkaen 18 koronavirustartuntaa.

Siun sotesta kerrotaan, että tartunnat liittyvät pääosin useampaan, toisistaan erilliseen tartuntaketjuun.

Karanteenissa on tällä hetkellä Kiteellä yli 30 henkilöä.

Kotihoidossa on todettu kolme tartuntaa, jotka liittyvät alkukuusta varmistettuun tartuntaan ja siitä alkaneeseen ketjuun. Tartunnat ovat levinneet lähinnä henkilöiden perhe- ja lähipiirissä.

Tartuntojen alkuperä on muualla Suomessa ja ketjussa epäillään brittiläistä virusmuunnosta. Virus on tarttunut erittäin herkästi. Tartunnan saaneissa on myös jo rokotettuja ihmisiä.

Tämän takia muun muassa kotihoidossa on testattu myös oireettomat, koronavirukselle altistuneet henkilöt. Näistä testeistä varmistui yksi uusista tartunnoista.

Siun sote tiedotti viime viikolla kolmesta tartunnasta Kiteen kansanopistolla. Opistolla on otettu viikonlopun aikana opiskelijoilta ja henkilökunnalta koronavirustestit, joissa ei varmistunut uusia tartuntoja.

Virustartuntoja on lisäksi todettu Kiteellä oleskelevien kausityöntekijöiden keskuudessa toukokuun alussa. Tartunnat on todettu maahantulotarkastuksen yhteydessä ja henkilöiden eristykset ja karanteenit toteutuvat Kiteellä. Muita altistumisia ei näihin tapauksiin liity, eikä jatkotartuntoja ole todettu.