Salo aikoo tukea koronan takia talousvaikeuksiin joutuneita yhdistyksiä 150 000 eurolla. Tämän vuoden budjettiin lisättävällä lisämäärärahalla halutaan turvata yhdistysten toimintaedellytykset.

Kaupunki on saanut yhdistyksiltä anomuksia muun muassa vuokrakulujen kattamiseen.

Raha olisi tarkoitus jakaa kahdelle toimialalle niin, että sivistyspalvelut saa 120 000 euroa ja sosiaali- ja terveystoimiala 30 000 euroa.

Tuki jaetaan järjestettävän avustushaun kautta. Haussa noudatetaan kaupungin ohjeistusta yhdistysten avustamisessa. Tukea on mahdollista saada vain koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin.

Kaupunginvaltuusto päättää lisämäärärahasta ja kaupungin ohjeistuksesta maanantaina.