Opetusministeriö on myöntänyt Lappiin neljälle ammatillisen koulutuksen oppilaitokselle yhteensä 2 885 986 euroa opettajien palkkaamiseen ja koronaviruksesta seuranneen oppimisvelan paikkaamiseen.

Eniten tukea on myönnetty Rovaniemen koulutuskuntayhtymälle, joka saa noin 1,7 miljoonaa euroa. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia saa reilun miljoona euroa.

Lisäksi Rovaniemen Setlementti saa 44 000 ja Peräpohjolan kansanopisto 36 000 euroa.

Opettajien työpanosta halutaan kohdentaa opettamiseen

Lisärahoituksella voidaan palkata uusia opettajia ja ohjaajia sekä lisätä nykyisten tuntiopettajien opetustuntimääriä.

Rahoitusta voidaan käyttää myös opetuksen tukihenkilöstön palkkaamiseen, jolloin opettajien työpanosta on mahdollista kohdentaa enemmän itse opetukseen.

– Ammatillisessa koulutuksessa on ollut viime vuosina liian vähän lähiopetusta ja meille on hallituskautemme alusta lähtien ollut prioriteetti korjata tilanne suuntaamalla rahaa opettajien ja muun henkilökunnan palkkaamiseen, sanoo tiedotteessa opetusministeriministeri Jussi Saramo (vas.).

Saramon mukaan huomiota kiinnitetään esimerkiksi juuri perusopetuksensa päättäneiden nuorten, maahanmuuttajien ja heikkojen perustaitojen varassa olevien aikuisten tukemiseen.

Tavoitteena ehkäistä opistojen keskeytymistä

Tukitoimia on tarkoitus kohdentaa myös erityisesti pitkien etäopetusjaksojen aiheuttamien ongelmien lieventämiseen sekä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opintojen keskeyttämisen ehkäisyyn.

– Hiusten leikkuuta tai sorvaamista ei opi kokonaan etänä. Lisärahoitus mahdollistaa esimerkiksi täydentävää opetusta oppimatta jääneiden taitojen hankkimiseksi, Saramo sanoo.

Koko maahan lisärahoitusta on myönnetty yhteensä 97,5 miljoonaa euroa. Rahoituksesta 80 miljoonaa myönnettiin opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen ja 17,5 miljoonaa koronavirusepidemian vahinkojen korjaamiseen.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.