Turun kaupunki julkaisee videoita rokotepelkoisille maahanmuuttajille. Tavoitteena on kaupungin mukaan vähentää maahanmuuttajayhteisöissä noussutta huolta koronarokotteita kohtaan.
Huolet liittyvät muun muassa rokotteen turvallisuuteen ja tehoon sekä siihen, että rokotus aiheuttaisi lapsettomuutta.
Videoita on tehty venäjäksi, turkiksi, kurdiksi, farsiksi, arabiaksi, somaliksi ja englanniksi. Ne julkaistaan Turun kaupungin YouTube-kanavalla ja sosiaalisessa mediassa.
– Turussa on useita maahanmuuttajayhteisöjä, joiden kanssa olemme tehneet videoissa yhteistyötä. On tärkeää, että tietoa jaetaan kaikille väestöryhmille, sanoo Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.
Videoilla keskustellaan ennakkoluuloista
Esiintyjiksi videoille pyydettiin maahanmuuttajataustaisia turkulaisia, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan. Videoilla puhuttu keskustelu on käsikirjoitettu ennakkoon.
Keskustelun kulku on kuvitteellinen, mutta se sisältää eri yhteisöissä kiertäviä todellisia huhuja koronarokotuksen herättämistä epäluuloista. Jutta Peltoniemi on tarkistanut asiasisällön ja tieteelliset faktat.
Kaupunki on julkaissut 17 eri kielellä sarjakuvan, josta lapset ja nuoret saavat oman tietopakettinsa koronasta.
Peltoniemi muistuttaa, että Turusta löytyy myös Infotori, josta saa monella kielellä tietoa koronasta.
Täältä voit lukea uusimmat uutiset koronatilanteesta Varsinais-Suomesta.