Kausityöntekijäruletti viranomaisohjeiden suhteen on tänä vuonna huomattavasti helpompi kuin vuosi sitten.
– Viime vuonna jouduttiin tekemään monta suunnitelmaa aasta ööhön ja tietämättömyys oli raskasta, Alexandra Bogolyubova huokaa Nenosen tilalta Suonenjoelta.
Nyt Suonenjoen seudun marjanviljelijät ovat tyytyväisiä maa- ja metsätalousministeriön yksityiskohtaisiin ohjeisiin, kuinka kausityöntekijöiden saapuessa toimitaan.
Jo muutaman viikon ajan Suomeen on saapunut noin 150 ukrainalaista työntekijää yhdellä lennolla viikoittain. Lentoja lisätään tarpeen mukaan. Ukrainalaistyöntekijöitä tulee tiloille saman verran kuin vuosi sitten eli noin 6 000.
Venäjältä kausityöntekijät tulevat rajan yli omilla autoillaan.
Tie töihin käy testien kautta
– Periaatteessa kausityöntekijöitä koskevat samat maahantuloon liittyvät terveysturvallisuustoimenpiteet kuin muitakin Suomeen saapuvia matkustajia, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön turvallisuus- ja terveysosaston ylilääkäri Paula Tiittala.
Suomeen saapuville suositellaan ennakkoon lähtömaassa tehtyä koronatestiä tai todistusta parantuneesta taudista. Jos tällaisia ennakkotodistuksia ei ole, tulija ohjataan testiin välittömästi maahan saapumisen jälkeen. Myös lähtömaassaan rokotetut testataan.
– Tällä hetkellä THL ei suosittele poikkeuksia testauksesta maahan saapuvien henkilöiden kohdalla, jotka ovat saaneet covid-19-rokotteen, Tiittala sanoo.
Karanteenissa kaksi viikkoa tai kolme vuorokautta
Tämän jälkeen suositellaan omaehtoista 14 vuorokauden mittaista omaehtoista karanteenia. Karanteenia voi kuitenkin lyhentää toisella koronatestillä, joka otetaan kolme vuorokautta maahan saapumisen jälkeen. Kumpikin testi maahantullessa on maksuton.
Kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä kuitenkin päätöksen pidemmästä karanteenista tartuntatautilain 60 § nojalla, jos se on välttämätöntä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Näin on toimittu muun muassa Vaasan sairaanhoitopiirissä.
Toinen testi nopeuttaa kausityöntekijöiden töiden aloittamista. Esimerkiksi Nenosen tilalle saapuneet työntekijät kuljetetaan ensin lentokentältä tilalle, jossa he odottavat karanteenissa kolmen vuorokauden kuluttua tehtävää toista koronatestiä. Kahdessa erässä saapuvat tulijat pystytään majoittamaan niin, etteivät he kohtaa toisiaan.
– Toivotaan, ettei kenelläkään ole korona-altistumisia, eikä kenenkään testi ole positiivinen, yrittäjä Juha Nenonen sanoo.
Tilalla on oltava terveysturvallisuussuunnitelma ja terveysasioiden kontaktihenkilö
Erilaisia tilajärjestelyjä Nenosen marjatilalla tehtiin jo vuosi sitten. Tänä vuonna, ministeriön ohjeen mukaan, kautta varten on tehty myös tilakohtainen terveysturvallisuussuunnitelma.
Terveysturvallisuussuunnitelmassa käydään läpi kasvomaskit, käsidesit, käsienpesupaikat ja kannelliset roska-astiat. Tämän lisäksi suunnitelmassa on muun muassa ohjeet siitä, miten toimitaan mahdollisten altistuneiden tai oireisten työntekijöiden kanssa.
Sen lisäksi tilalla on oltava terveysasioiden kontaktihenkilö. Nenosilla vastuun ottaa venäjän kielen taitoinen Bogolyubova.
Terveysasioiden kontaktihenkilö auttaa työntekijöitä kaikissa pulmatilanteissa oli kyse käsidesin loppumisesta tai sairastumisesta. Hän on myös linkki paikallisen terveydenhuollon suuntaan. Kontaktihenkilö ilmoittaa terveydenhuollon viranomaisille tilalle tulevat työntekijät ja sopii myös toisesta koronatestistä.
Bogolyubova on varautunut vastuuseen.
– Noudatetaan ohjeita ja sen mukaan mennään mitä tulee vastaan. Nyt täytyy kerätä voimia, hän toteaa.
Todennäköisesti kaikilla tiloilla ohjeisiin ei suhtauduta yhtä huolellisesti. Itä-Suomen aluehallintovirasto odottaa saavansa viestejä laiminlyönneistä myös ministeriön uusista koronaohjeistuksista.
Kausityöntekijä voi saada myös koronarokotteen
Kausityöntekijöiden on mahdollista saada myös koronarokote Suomessa ollessaan.
Työntekijällä, jolla on oleskelulupa kausityötä varten on oikeus käyttää Suomessa julkisen terveydenhuollon palveluita kuten kunnan asukkailla riippumatta siitä, tuleeko hän EU-maasta tai EU:n ulkopuolelta.
Kela myöntää pyynnöstä kausityöntekijälle asiakirjan Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa. Kun kausityöntekijä esittää todistuksen julkisessa terveydenhuollossa, hän saa tarvitsemansa hoidon kuten Suomessa asuvat.
Kausityöntekijän on tärkeää olla yhteydessä Kelaan heti Suomeen saavuttuaan. Myös työnantaja voi pyytää kausityöntekijän hoito-oikeuden selvittämistä, jos hän on saanut siihen valtakirjan työntekijältä.
– Kunta arvioi henkilön edellytykset saada rokote esimerkiksi suhteessa siihen, ehtikö rokotesarja toteutua, sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Tiittala toteaa.
Rokotesarjalla tarkoitetaan sitä, että Suomessa käytössä olevia rokotteita annetaan kahtena annoksena 12 viikon välein.
Aiheesta voi keskustella 20.5.2021 kello 23.00 saakka.
Lue lisää:
Kuntien etäisyys 10 km – toisessa kausityöntekijä on maahan tullessaan 72 tuntia karanteenissa, toisessa kaksi viikkoa
Kausityöntekijöiden koronajärjestelyt työllistävät marjatiloja