Tänään Itä-Suomessa voimaan astuneet kokoontumisrajoitusten höllennykset on otettu ilolla vastaan urheilupiireissä.

Jatkossa esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on luvallista järjestää yli 50 hengen tapahtumia, kunhan terveysturvallisuudesta on huolehdittu.

Käytännössä linjaus tarkoittaa, että katsomoita ei tarvitse jakaa erillisiin lohkoihin. Miesten Superpesiksessä pelaavan Joensuun Mailan faniyhdistyksen puheenjohtaja Tuomas Kinnunen on linjauksesta mielissään.

– Hienoltahan se kuulostaa! Nyt päästään sitten aidosti isolla porukalla stadionille kannustamaan omia, Kinnunen sanoo.

Pienestä pitäen pesiksestä innostunut Kinnunen tunnetaan JoMan kenties intohimoisimpana fanina. Hänen ihoonsa on tatuoitu seuran logon lisäksi kuvat joukkueessa mestaruusvuonna 2018 pelanneista Juha Puhtimäestä, Tuomas Jussilasta ja Lauri Kivisestä.

Viime vuonna JoMan kotiotteluissa kävi keskimäärin hieman alle 1700 katsojaa per peli. Kinnunen oli paikalla lähes joka kerta.

– Tunnelma oli todella hyvä, vaikka enemmänkin väkeä olisi mukava ollut olla. Turvavälit olivat kondiksessa ja tauti ei tainnut lähteä erityisemmin leviämäänkään, Kinnunen kuvailee.

Tarkat yleisömäärät vielä kysymysmerkki

Joman toimitusjohtaja Matti Lindholm suhtautuu rajoitusten lieventämiseen positiivisesti. Vielä ei kuitenkaan ole aivan selvää, kuinka paljon yleisöä peleihin voi käytännössä ottaa. Täyteen lehtereitä ei joka tapauksessa tänä kesänä saada.

– Siihen, minkä verran yleisöä uskalletaan ottaa, tuo linjaus ei ihan suoraan vastannut. Käymme varmasti vielä keskustelua sekä avin että Siun soten kanssa, että saamme tähän vastauksen, Lindholm toteaa.

Katsojarajoitukset aiheuttavat toimitusjohtajassa huolta, mutta Lindholm luottaa siihen, että toisestakin koronakesästä selvitään.

Lindholm toivoo, että yleisömäärissä päästäisiin edes viime kesän lukuihin. Silloin katsomoon voitiin ottaa reilut 2 000 henkeä. Toisaalta silloinkin pelaaminen oli nippa nappa kannattavaa.

– Viime vuonna teimme pienen taloudellisen miinuksen. Siinä on jo mukana henkilöstön palkkaleikkaukset ja muut, että edes siihen päästiin.

Yleisön läsnäolo on tärkeää paitsi taloudellisesti, myös henkisesti.

– Joukkueelle yleisön merkitys on valtava, Lindholm sanoo.

– Pelaajien viesti jo harjoituspeleissä oli se, että otetaan sen verran yleisöä kuin mahdollista.

Viimelauantaiseen harjoitusotteluun Sotkamon Jymyä vastaan otettiin sisään 500 katsojaa, jotka jaettiin viiteen 50 hengen lohkoon. Nyt lohkoista siis päästään eroon, mutta mietittävä on yhä, miten yleisö Kerubi Stadionille sijoitetaan turvallisesti.

– Viime kesänä onnistuimme hyvin pitämään turvavälit. Yhtään tartuntaa ei tullut koko pesiskesänä. Se on hyvä referenssi, Lindholm toteaa.

Superpesiskausi alkaa 1. kesäkuuta. Jomalla on joukkueet sekä naisten että miesten sarjassa. Miesten ensimmäinen kotiottelu pelataan 4. kesäkuuta Kempeleen Kiriä vastaan. Naisten ensimmäinen kotipeli puolestaan pelataan 9. kesäkuuta, kun vieraaksi saapuu Pes-Ysit.

Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.