Merivoimien Rannikkolaivaston Turun Pansion tukikohdassa ilmennyt koronavirusrypäs on rauhoittunut, tiedottaa Merivoimat.
Koronatilanne kärjistyi huhtikuussa, kun lomalle lähteneillä varusmiehillä todettiin peräti 24 tartuntaa. Kaikkiaan ryppäässä ilmeni reilu 50 tartuntaa. Kaikki tartunnat tapahtuivat yhdessä yksikössä.
Tällä hetkellä sairaana on kaksi varusmiestä.
Palveluksessa sairastuneet varusmiehet hoidettiin eristyksessä Sotilaslääketieteen keskuksen Turun terveysaseman käytössä olevissa tiloissa tukikohdassa, ja altistuneet pidettiin karanteeninomaisissa oloissa pienissä ryhmissä erillään toisistaan, kertoo Merivoimat.
Varotoimenpiteet edelleen käytössä
Kaikki tukikohdan kasarmissa majoittuvat varusmiehet testattiin.
– Näyttää siltä, että käytetyt toimenpiteet olivat riittäviä ja tilanne näyttää tällä hetkellä rauhoittuneen. Etukäteen valmistelemamme erillistilat, joihin pystyimme sijoittamaan pieniä osastoja karanteeninomaisiin oloihin ja terveysaseman vuodeosaston jatkeeksi varattu tila, edesauttoivat tilanteen hallinnassa hyvin, kertoo Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö, komentaja Mikko Villikari tiedotteessa.
Merivoimat kertoo, että koronaan liittyviä varautumistoimenpiteitä jatketaan edelleen, koska pandemia jatkuu Suomessa.
Lue lisää:
Rannikkolaivaston Pansion tukikohdan koronatestit valmistuivat – neljä uutta tartuntaa
Rannikkolaivaston varusmiehillä Turun Pansiossa todettu lisää tartuntoja – tartuntojen kokonaismäärä nyt reilu 50
Rannikkolaivaston varusmiehillä Turun Pansiossa koronarypäs – lomalle lähteneet varusmiehet hakeutuivat kotipaikkakunnillaan testeihin
Kahdeksan varusmiestä kertoo, miten koronatoimissa on onnistuttu varuskunnissa eri puolilla maata, ja moitteita riittää: "Maskia pidetään kulissin vuoksi"
Rannikkolaivastossa todettu tällä viikolla kahdeksan uutta koronatapausta
Rannikkolaivastossa Turun Pansiossa kymmenellä varusmiehellä koronavirustartunta