Kalajoella on todettu maanantaina 17.5. yksi uusi koronavirustartunta. Tätä ennen THL on tilastoinut Kalajoelle perjantaista lähtien yhteensä viisi koronavirustartuntaa. Tilastossa on hieman viivettä.

Koronatapauksia on havaittu ainakin Kokkolan tartuntaryppäisiin liittyen. Koska osa Keski-Pohjanmaalla olleista tartunnoista on ollut koronaviruksen Intian varianttia, on Kalajoella ryhdytty laajoihin varotoimiin.

Yli 50 henkilöä on asetettu varsinaiseen altistuskaranteeniin vapaa-ajalla ja perheessä olleen tartuntariskin vuoksi.

Lisäksi Kalajoen kouluissa on ollut mahdollisuus altistua virukselle viime viikolla, ja noin 130 henkilöä on määrätty omaehtoiseen karanteeniin. Omaehtoinen karanteenisuositus on voimassa Merenojan yhtenäiskoulun ja Raumankarin yhtenäiskoulun yläluokilla sekä Kalajoen lukiossa ja Raution koulussa.

Koronaviruksen nopeaa leviämistä on vauhdittanut viruksen tarttuminen rokottamattomiin nuoriin.

Lisäksi on kerrottu altistumismahdollisuudesta Kylpylä SaniFanissa ja Kalajoen kylpylähotelli Sanissa keskiviikkona 12.5.

Aiemmin aiheesta:

Kalajoella koululaisia etäopetukseen kaupungissa todettujen koronavirustapausten vuoksi – altistuneita selvitetään

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.