Hyrynsalmen varhaiskasvatuksen koronaryppäässä on tällä hetkellä 56 karanteeniin määrättyä sekä kuusi positiivista testituloksen saanutta henkilöä.
– Varotoimena yksi yhtenäiskoulun luokka siirtyy etäopetukseen alkuviikoksi, sillä useita luokan oppilaita on karanteenissa. Muilta osin koulutyö jatkuu lähes normaalisti. Koululaisia on tiedotettu Wilma-sovelluksen kautta ja myös päivähoidossa olevien huoltajille on myös annettu ohjeet, kertoo kunnanjohtaja Heimo Keränen.
Lue lisää: Hyrynsalmella todettiin ensimmäiset koronatartunnat
Keränen kertoo Kainuun soten tiedotteessa, että tilanne aiheuttaa kuntalaisissa kysymyksiä.
– Pyydämme, että huhupuheita ei levitetä ja aiheuteta tarpeetonta hämminkiä. Maanantaina tiedotamme lisää tilanteesta ja muista mahdollisista palvelumuutoksista kunnassa, Keränen avaa tilannetta.
Kainuun soten tartunnanjäljitys on tavoittanut kaikki altistuneet ja heille on annettu jatko-ohjeet. Kaikkien altistuneiden testitulokset eivät vielä ole valmiina.
– Tänään tiedämme lisää tilanteesta ja lähipäivät näyttävät tuleeko uusia positiivisia, arvioi Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola maanantaiaamuna.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.