Rokottamattoman väestön toiminnalla on nyt suuri merkitys siihen, lähteekö koronavirustartuntojen määrä Suomessa laskuun vai nousuun.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin sunnuntaina 110 uutta koronavirustartuntaa. Määrä on yli kaksinkertainen lauantaihin verrattuna ja noin puolet koko maan uusista tartunnoista. Yhteensä Suomessa todettiin sunnuntaina 227 uutta tartuntaa.

HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen toteaa, ettei lukujen päivittäisvaihtelu kerro koko totuutta. Hänen mukaansa on tärkeämpää tarkastella trendejä viikkotasolla.

– Nyt näyttää siltä, että tartuntamäärät ovat tasaantuneet, eli niiden lasku ei enää jatku. Voimakkaaseen nousuun ei kuitenkaan olla lähdetty.

Järvinen ei kuitenkaan pidä mahdottomana, että käyrät voisivat vielä kääntyä ylöspäin, sillä nuoremmat ikäluokat on vielä pitkälti rokottamatta.

– Vapun jälkeisellä viikolla on ollut paljon yksityisjuhlia, joissa tartuntoja on syntynyt. Ihmiset ovat löysänneet, kun on puhuttu tilanteen paranemisesta. Pidän myös mahdollisena, että emme tule tartunnoissa selkeästi alas, vaan jäämme tällaiselle tasolle.

Rokotusten vaikutus entistä näkyvämpi kesällä

Ylilääkäri Asko Järvinen ei kuitenkaan usko, että sairaalapotilaiden määrä voi enää nousta merkittävästi, sillä vanhemmat ikäryhmät on jo rokotettu kattavasti.

Yli 70-vuotiaista yhdellä annoksella on rokotettu liki 90 prosenttia ja 50–54-vuotiaistakin jo puolet. Yhteensä Suomessa ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut lähes 38 prosenttia väestöstä.

Järvinen kannustaa noudattamaan yhä rajoituksia ja välttämään kokoontumisia. Uusia rajoituksia hän ei kuitenkaan näe tällä hetkellä tarpeellisina.

– Niiden perusteena on ollut riskiryhmien suojaaminen, mikä on saavutettu jo aika pitkälti rokotteiden avulla.

Kyseinen ryhmä on kuitenkin myös se osa väestöstä, jossa tartuntojen määrät ovat kaiken kaikkiaan olleet vähäisiä. Valtaosa tartunnoista on esiintynyt alle 50-vuotiaiden keskuudessa, Järvinen muistuttaa.

– Kesäkuun loppuun mennessä suuri osa aikuisväestöstä on jo saanut ensimmäisen rokotteen. Silloin voi olettaa, että tauti lähtee hiipumaan.

Lue seuraavaksi:

Koronaepidemia on Suomessa nyt vedenjakajalla – asiantuntija: "Seuraavat pari viikkoa varmaan ratkaisevat, kuinka rauhallinen kesä on"

HUSin ylilääkäri huolissaan puistojen ruuhkautumisesta – "Suuret väkimäärät ovat riski, vaikka ollaankin ulkoilmassa"

Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla: HS: HUSin hallitus perumassa hoitajille luvatut koronalisät | HUSissa omikronmuunnos saavuttanut valtaviruksen aseman tartunnoissa