Monissa perheissä on odotettu tietoa siitä, koska perheen juniorit pääsevät harrastamaan ja kilpailemaan Kanta-Hämeen ulkopuolelle. Nyt maakunnan pandemiaryhmä on tehnyt päätöksen, että lapset ja nuoret pääsevät lauantaista 15.5. lähtien kisaamaan kotimaakunnan rajojen ulkopuolella.

Myös aikuisten harrastustoiminta starttaa tauon jälkeen lauantaina 15.5. Ulkoharrastuksissa on aikuisten kohdalla voimassa 10 hengen maksimisuositus erillisissä ryhmissä.

Hämeenlinnan Liikuntahalliyhtiöstä kerrotaan, että Kipinäniemen alue Katumajärven rannalla avautuu varattavaksi 1.6.2021 alkaen.

Sen sijaan uimahallit pysyvät suljettuina koko kevään ja ne avataan normaalin aikataulun mukaisesti: Hämeenlinnan uimahalli elokuun alussa ja Lammin uimahalli syyskuun alussa.

Ohjeita turvalliseen harrastamiseen

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta ei ryhmäkokoja rajoiteta mutta toiminnassa on noudatettava alla mainittuja ohjeita:

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.