Ruotsista Tornion kautta Suomeen tulevat matkustajat ohjataan pakolliseen terveystarkastukseen tästä päivästä alkaen. Lapin aluehallintovirasto päätti muuttaa terveystarkastukset rajalla pakollisiksi Ruotsin huonon koronatilanteen vuoksi sekä rajalla testistä kieltäytyvien määrän lisäännyttyä.

Tornion kaupungin johtava lääkäri Jukka Ronkainen kertoo, että testistä kieltäytyjien määrä on vähentynyt oleellisesti muutoksen voimaantulon myötä. Ronkainen sanoo, että nyt terveystarkastuksesta kieltäytyminen johtaa poliisitutkintaan eteneväksi rikosasiaksi.

Toistaiseksi koronatestejä Torniossa tehdään etelätullin yhteydessä sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa. Rajan ylittäjien lisäksi samassa paikassa testataan ihmisiä ajanvarauksella.

Uusi testauspiste Krannikadulle lähipäivinä

Testausmäärien odotetaan kasvavan rajalla Lapin aluehallintoviraston tehtyä päätöksen pakollisista terveystarkastuksista, joten Tornio neuvottelee yksityisen palveluntarjoajan kanssa toisen testipisteen perustamisesta.

– Uusi testauspiste otetaan käyttöön lähipäivinä, niin pian kuin mahdollista, kertoo Tornion perusturvajohtaja Leena Karjalainen.

Uusi testauspiste tulisi Krannikadulle. Se olisi avoinna Ruotsista saapuville kello 8 - 18. Krannikadun kohdalta rajan ylittäminen ei ole mahdollista ennen testauspisteen avaamista.

Länsi-Pohjassa pientä höllennystä koronasuosituksiin: esimerkiksi yksityistilaisuuksien henkilömääräsuositus nousee kymmeneen henkilöön

Koronavirus leviää Pohjois-Ruotsista Meri-Lappiin: noin puolet Länsi-Pohjan viime viikon koronatartunnoista on peräisin Ruotsista