Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA on jälleen avannut sivuston, joka jakaa tietoa ilmastonmuutoksen etenemisestä.

EPA kerää ilmastotietoa yli 50 organisaatiolta ja kokoaa niistä yli 50 erilaista tietokantaa.

Yhdysvaltoja edelliset neljä vuotta johtanut presidentti Donald Trumpin republikaanihallinto oli kieltänyt ilmastodatan julkistamisen. Hallinto kielsi EPA:lta julkiset ilmastosivut kolmen vuoden ajan.

Trump itse vähätteli ilmastonmuutosta, pyrki vaientamaan asiasta kertovia tutkijoita ja lakkautti päätöksiä, joilla pyrittiin vähentämään maan hiilidioksidipäästöjä.

Uusi presidentti Joe Biden ja hänen demokraattipuolueensa pitävät ilmastopolitiikkaa yhtenä tärkeimmistä toimintansa kulmakivistä.

EPAn ilmastosivut on siis ilmastotutkijoiden iloksi taas avattu. Tutkijat saattoivat heti havaita, kuinka ilmastonmuutos oli kolmen vuoden havaintotauon aikana hypähtänyt eteenpäin.

Muutos näkyy muun muassa Alaskan ikiroudan sulamisessa, entistä ankarampina helleaaltoina Yhdysvaltain kaupungeissa ja Suurten järvien jäättömyytenä talvella, EPA kertoo tiedotteessaan.

Lisää aiheesta:

The Hill: EPA relaunches website tracking climate change indicators

Järjestöt: Maailmassa kasvoi 20 vuodessa Ranskaa suurempi alue uutta metsää – sitoo hiilidioksidia USA:n päästöjä enemmän

Saksa aikoo nopeuttaa hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, hiilineutraalius tavoitteena vuoteen 2045 mennessä

Uusi tutkimus: Amazonin sademetsä tuottaa enemmän päästöjä kuin sitoo itseensä